-
Oulun seurakunnille tunnustus ympäristötyöstä - Näin nuorille opetetaan luonnon kunnioittamista seurakunnissa
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Oulun seurakunnat ovat tavoitteen saavuttamiseen tähtäävissä talkoissa mukana oman ympäristöohjelmansa myötä. Työstään tunnustuksena Oulun seurakunnat pokkasivat Hiippakuntapäivillä kolmannen Kirkon Ympäristödiplominsa.
16.5.2025 13.06
-
Vivaldin sävelin rentoutumaan Pyhän Tuomaan kirkkoon
Pyhän Tuomaan kirkossa on pe 30.5. Go Vivaldi to Sleep -musiikkirentoutus elävän musiikin tahtiin. Tilaisuudessa esiintyvät Tuiran seurakunnan kanttorit Eeva Holappa, Terhi Aho, Tommi Hekkala ja Anna Kälkäjä ja musiikissa kuullaan monipuolisesti eri instrumentteja. Urkujen ja pianon lisäksi musiikki soi laulaen ja sellon sekä huilun ja trumpetin tahtiin.
15.5.2025 10.49
-
Kokouspostia yhteisen kirkkovaltuuston kokouksesta 13.5.2025
Oulun ev. lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous oli 13.5.2025 klo 18. Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen esityslista ja mahdolliset julkiset liitteet löytyvät verkkosivuiltamme www.oulunseurakunnat.fi/paatoksenteko.
Lisätietoja käsiteltävistä asioista voi kysyä esityslistasta näkyvältä esittelijältä.
13.5.2025 20.40
-
Krematorion uuden uunin käyttöönotto viivästyy – Intiössä tuhkataan vielä syksyn ajan vain oululaisia
Uuninvalmistajan konkurssin vuoksi uuni päästään ottamaan käyttöön marraskuussa.
12.5.2025 12.30
-
Näppärästi naimisiin – Oulun tuomiokirkossa on vihkihetki 23. toukokuuta
Oulun tuomiokirkossa on jälleen perinteinen vihkihetki perjantaina 23. toukokuuta. Päivälle on järjestetty puolen tunnin mittaisia vihkiaikoja kello 14–19 eli kymmenelle avioon aikovalle parille.
7.5.2025 08.34
-
Runoilta kruunaa äitienpäivän Kastellin kirkossa
Kello 18 käynnistyvässä runoillassa kuullaan runoja äitiyteen ja äitiyden kaipuuteen liittyen. Oulunsalossa on vielä mahdollista ilmoittautua äitienpäivälounaalle, jonka kattaukset ovat kello 11.30 ja 12.30.
6.5.2025 09.37
-
Oulun hautausmaan infran korjaus alkaa – hautausmaalla liikkumisessa poikkeusjärjestelyjä
Oulun hautausmaan infran perusparannustyöt ovat käynnistyneet. Monelle vuodelle jakautuvassa urakassa rakennetaan tänä vuonna lämpöjohtolinja Intiön kappelin ja hautausmaan varikkoalueen välille.
5.5.2025 14.53
-
”Jännittää, mutta olen optimistinen” - Nuoriso-orkesterit Spirito ja Virtuoso edustavat Oulua puhallinorkestereiden SM-kilpailuissa
Oulun seurakuntien, konservatorion ja Oulu-opiston yhteiset nuorisopuhallinorkesterit Spirito ja Virtuoso lähtevät kisaamaan toukokuussa puhallinorkestereiden SM-kilpailuihin Turun konservatoriolle. 17.–18.5.2025 järjestettävään kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 26 orkesteria, eli yli tuhat soittajaa eri puolilta Suomea. Virtuoso ja Spirito ovat kilpailun pohjoisimmat orkesterit.
29.4.2025 14.58
-
Kansallisen veteraanipäivän juhlallisuudet Oulun seurakunnissa 27.4.2025
Kansallista veteraanipäivää vietetään sunnuntaina 27. huhtikuuta Oulussa monin juhlallisin menoin. Päivä on samalla Suomen viime sotien päättymisen 80-vuotismuistopäivä. Kansallista veteraanipäivää on vietetty vuodesta 1987 lähtien rauhan alkamisen ja sotaveteraanien kunnioittamisen päivänä.
25.4.2025 10.07
-
Kokouspostia yhteisestä kirkkoneuvostosta 25.4.2025
Yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui 25.4.2025 päättämään Oulun seurakuntayhtymän yhteisistä asioista. Esityslista liitteineen on osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/paatoksenteko, jossa julkaistaan myös pöytäkirja sen allekirjoittamisen jälkeen.
25.4.2025 08.05
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- 35
- 36
- 37
- 38
- 39
- 40
- 41
- 42
- 43
- 44
- 45
- 46
- 47
- 48
- 49
- 50
- 51
- 52
- 53
- 54
- 55
- 56
- 57
- 58
- 59
- 60
- 61
- 62
- 63
- 64
- 65
- 66
- 67
- 68
- 69
- 70
- 71
- 72
- 73
- 74
- 75
- 76
- 77
- 78
- 79
- 80
- 81
- 82
- 83
- 84
- 85
- 86
- 87
- 88
- 89
- 90
- 91
- 92
- 93
- 94
- 95
- 96
- 97
- 98
- 99
- 100
- 101
- 102
- 103
- 104
- 105
- 106
- 107
- 108
- 109
- 110
- 111
- 112
- 113
- 114
- 115
- 116
- 117
- 118
- 119
- 120
- 121
- 122
- 123
- 124
- 125
- 126
- 127
- 128
- 129
- 130
- 131
- 132
- 133
- 134
- 135
- 136
- 137
- 138
- 139
- 140
- 141
- 142
- 143
- 144
- 145
- 146
- 147
- 148
- 149
- 150
- 151
- 152
- 153
- 154
- 155
- 156
- 157
- 158
- 159
- 160
- 161
- 162
- 163
- 164
- 165
- 166
- 167
- 168
- 169
- 170
- 171
- 172
- 173
- 174
- 175
- 176
- 177
- 178
- 179
- 180
- Seuraava »