Hautakasvit ja hajujen maailma

Menneessä maailmassa hyvillä tuoksuilla torjuttiin tartuntoja sekä peiteltiin syntiä symboloivia lemuja. Lattiakasveinakin käytetyt mesiangervo ja kataja ovat olleet yleisiä kasveja kulkutautien torjunnassa. 

Yleisimpiä arkkukasveja ja niiden osia olivat kuusen havu, koivun tuohi, havupuun puru, lastut, sammal, olki ja heinä. Myös varpukasveja, niittykukkia, erilaisia yrttejä sekä koivun ja lepän silmuja löytyy vanhoista arkuista. Samoja yrttejä käytettiin nenän edessä heilutetuissa kirkkokimpuissa peittämään epämiellyttävää, varsinkin lattian alta kohoavaa löyhkää kirkonmenojen aikana. 

Näitä hajukasveja kerättiin joko puutarhoista ja ryytimailta, mutta myös ympäröivästä luonnosta. Vielä 1700- ja 1800-luvuilla vainajan patja oli usein täytetty, kuten elävien, eli järviruo´on röyhyillä tai niittykasveilla, mutta rauhoittaviakin kasveja, kuten valeriaanaa on käytetty. Näin kuollut sai rauhallisen unen ja yhteys taivaaseen oli helpompaa. Arkun sisustamisessa tavoiteltiin Edenin kaltaista tilaa.

Hautakasvien käytöllä on pitkä perinne ja esimerkiksi sahanpuru, ja kuusenhavut ovat olleet pitkään käytössä laajalla alueella Euroopassa, erityisesti aikalaisen Ruotsin alueella. Osa on antiikkiakin vanhempaa, kuten sahanpuru. Yhäkin yhdistämme tiettyjä kasveja juhlaan ja kuolemanrituaaleihin. Kielo, verenpisara ja kuusen havut ovat tuttuja koristeita haudoilta. Kasvit säilyttivät arvonsa, vaikka käyttötapa saattoi muuttua. Hajuilla oli myös symboliarvoa. Hyvän tuoksuinen koti ja puutarha symboloivat kuuliaista suhdetta Jumalaan.