Luonnonkauneutta ja kohtaamisia 

Karjasilta-Kaukovainio alue on monipuolinen ja kehittyvä  asuinalue, jossa sukupolvet kohtaavat. Alue käsittää seitsemän kaupunginosaa (Hiironen, Höyhtyä, Karjasilta, Kaukovainio, Lintula, Mäntylä ja Nokela).  Karjasillan kirkko on yksi alueen selkeimmistä maamerkeistä. Kirkko toimii monien konserttien ja erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana.

Omalla tavallaan ainutlaatuiset kaupunginosat täydentävät toisiaan ja muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joille yhteistä on välittömyys ja välittäminen. Tätä toivomme myös alueen ihmisten kokevan joka viikkoisissa messuissa, kirkkokahveilla sekä arkisin monissa kerhoissa, piireissä ja aamupuurolla. Tervetuloa mukaan!

MESSU SUNNUNTAISIN KLO 10
Messun jälkeen sinulla on mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun ja rukoukseen palveluvuorossa olevan vapaaehtoisen kanssa. Pappi on paikalla myös sielunhoitoa varten. Messun jälkeen voit jäädä myös vapaaehtoisten valmistamille kirkkokahveille. 

KAHDEN VARTIN VIIKKOMESSU TORSTAISIN KLO 18
Tervetuloa arkipäivän päätteeksi sanan, rukouksen ja ehtoollisen äärelle.

Viikoittaista toimintaa alueella

Raamattu- ja lähetyspiiri joka toinen tiistai klo 14.30–15.30 Karjasillan kirkon koulutussali. Ryhmässä käydään läpi kirkkovuoden tekstejä ja kuullaan lähetystyön tuoreimpia kuulumisia kirjeiden ja hankeraporttien kautta. Kokoontumispäivät 13.9., 27.9., 11.10., 25.10., 8.11., 22.11. ja 13.12.

Yhteisöllinen aamupala torstaisin klo 9-10 Karjasillan kirkossa. Vapaaehtoisten valmistama herkullinen aamupala on mukava, helppo ja kiireetön tapa aloittaa päivä. Aamupalalla on tarjolla puuroa, leipää ja leikkeleitä, sekä kahvia, teetä ja mehua. Aamupala on ilmainen.

Eläkeläisten kerho parillisten viikkojen torstai klo 13 Karjasillan kirkon seurakuntasali. 

Tanssia hartaudeksi ja terveydeksi torstaisin klo 11-12 Karjasillan kirkossa ja koulutussalissa. Ryhmässä tanssitaan musiikin tahtiin helppoja askel- ja liikesarjoja. Ohjaajana toimii tanssin moniharrastaja ja Pyhän tanssin ohjaaja Päivi Päivike.

Voimaa väreistä torstaisin klo 13–15 Karjasillan kirkon koulutussalissa. Ryhmässä teemme matkan omin tunteisiimme toiminnan kautta. Käsittelemme Raamatusta nousevaa teemaa kuvien, värien ja toiminnan kautta. Ryhmään osallistuminen on maksutonta, eikä vaadi taiteellista lahjakkuutta tai kokemusta. Aikuisille ja lapsille on omat ryhmät, joihin ilmottaudutaan viestillä tai soittaen Riitta Yliluomalle numeroon 044 3161427 

Kokkikerho 1.-6.-luokkalaisilleLinkki avautuu uudessa välilehdessä maanantaisin klo 17.30–19.00 Karjasillan kirkko lasten kerhohuone.
Kokkikerho 1.-6.-luokkalaisilleLinkki avautuu uudessa välilehdessä tiistaisin klo 17–18.30 Karjasillan kirkko lasten kerhohuone.
Salibandy -kerho 2.-6.-luokkalaisilleLinkki avautuu uudessa välilehdessä tiistaisin klo 17–18 Kaukovainion koulu.
Perhesähly 1.-6.-luokkalaisille perheineenLinkki avautuu uudessa välilehdessä lauantaisin klo 13–14 Kaukovainion koulu. 
Kerhot jäävät joulutauolle viikolla 49 ja jatkuvat jälleen tammikuussa viikolla 2 ja päättyvät keväällä viikolla 17.

Välkehtivät rytmit -muskari perjantaisin klo 10–10.30 Höyhtyän Välke asukastupa (Latokartanontie 1). Muskari on alle kouluikäisille lapsille ja vanhemmille. Muskarissa laulamme, soitamme ja kuuntelemme erilaisia lastenlauluja ja hengellisiä lauluja. Tule mukaan rytmien ja musiikin siivittämälle kertomusmatkalle. Muskari on maksuton. 

Heleät rytmit -muskari maanantaisin klo 10–10.30 Kaukovainion kirjasto (Hiirihaukantie 4). Muskari on alle kouluikäisille lapsille ja vanhemmille. Muskarissa laulamme, soitamme ja kuuntelemme erilaisia lastenlauluja ja hengellisiä lauluja. Tule mukaan rytmien ja musiikin siivittämälle kertomusmatkalle. Muskari on maksuton. 

Partioryhmien kokoontumiset Karjasillan kirkolla löydät Pohjolan PirteätLinkki avautuu uudessa välilehdessä ja KelopojatLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Höyhtyän VälkeLinkki avautuu uudessa välilehdessä on yhteiskumppani seurakunnan kanssa. Välkkeeltä löydät lisää mielekästä alueellista toimintaa.