Tervetuloa mukaan Haukiputaan seurakunnan toimintaan!
Tällä hetkellä meitä Haukiputaan seurakunnan jäseniä on noin 15 000 – kaikenikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia, lapsia, nuoria, nuoria aikuisia, perheitä, vanhuksia ja yksineläviä - koko elämän kirjo!
Tahdomme palvella teitä elämänne tärkeissä käännekohdissa, sillon kun perhe kasvaa uudella jäsenellä, kasteessa, rippikoulussa, kun lupaat rakastaa ja myötä- ja vastoinkäymisissä, kuin myös menetyksen kohdatessa. Näiden tärkeiden hetkien välissä on kuitenkin se arki, josta elämä pääsääntöisesti koostuu. Ja siinä arjessa me tahdomme erityisesti olla mukana.
Kirkon tulee olla myös äänitorvena erityisesti niille, joilla itsellään ei ole ääntä tai jotka on suljetty ulkopuolelle. Suurin synti on kääntää katseensa pois kärsivästä. Tämän myötä Haukiputaan seurakunta tahtoo olla erityisesti diakonian, auttamisen kirkko. Se tarkoittaa, että puolustamme sorrettuja, autamme kolmansissa maissa asuvia lähimmäisiämme, tuemme avustustoimintaa ja katsomme rohkeasti silmiin myös lähellä tapahtuvaa vääryyttä, epätasa-arvoa, syrjintää, köyhyyttä, mielenterveysongelmia, nuorten huolia.
Toiveemme on, että voisit kokea seurakuntamme yhteisönä, jossa on paikka myös Sinulle. Paikka, jossa kantaa Jumalan rakkaus ja yhteys toinen toisiimme erilaisuuksistamme huolimatta.
Me työntekijät olemme teitä jokaista palvelemassa ja tahdomme tarjota toimintaa jonne juuri sinä haluat tulla. Kutsumme sinua paitsi osallistumaan, myös mukaan toimimaan ja ideoimaan!
Olet tervetullut!
Salla Autere
Kirkkoherra
Ota yhteyttä
Haukiputaan seurakunnan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja
-
Iloiset vapputapahtumat Oulun seurakunnissa
22.4.2025 15.26 -
Syksyn päiväkerhoihin ilmoittautuminen alkaa 22.4.
22.4.2025 10.41 -
Tuomiokirkon jumalanpalveluksissa käyttöön uusi sävelmäsarja pääsiäisestä alkaen
17.4.2025 15.13 -
Pappilan kirjapidoissa tartutaan Johanna Vuoksenmaan romaaniin
17.4.2025 14.00 -
Kokouspostia yhteisen kirkkovaltuuston kokouksesta 15.4.2025
15.4.2025 20.03 -
Mendelssohnin mestariteos Elia-oratorio soi Karjasillan kirkossa
14.4.2025 11.53 -
Piispa Jukka Keskitalon pääsiäistervehdys 2025
11.4.2025 08.41 -
Hiljainen viikko huipentuu pääsiäisyön messuun eri puolilla Oulua
10.4.2025 12.40 -
Supersuositut Virsiä ja viiniä -illat jatkuvat mielenkiintoisten vieraiden kera
10.4.2025 10.21 -
Oulun seurakuntiin kaivataan arkunkantajia – tehtävästä kiinnostuneille on koulutus toukokuussa
9.4.2025 15.04