Sururyhmät

Seurakunnissa järjestetään läheisensä menettäneille sururyhmiä. Ryhmä on suljettu vertaistukiryhmä, jossa saat jakaa muiden läheisensä menettäneiden tuella omia tunteitasi ja ajatuksiasi. Ryhmässä on lupa surra, keskustella ja kysyä vaikeitakin kysymyksiä luottamuksellisessa ilmapiirissä. Suosittelemme, että menetyksestä on kulunut joitakin kuukausia ennen kuin ilmoittaudut ryhmään.

Omia sururyhmiä järjestetään itsemurhan kautta läheisensä menettäneille tai lapsensa menettäneille. Lisätietoa antaa johtava sairaalapastori Juha Kyllönen, p. 040 579 7807 / juha.kyllonen@evl.fi.

Sururyhmiin voi osallistua, vaikkei olisi kirkon jäsen.

 

Niin kuin aalto uittaa aallon
yli valtameren,
niin selviydymme mekin
toinen toisiamme tukien.
- Risto Rasa

Sururyhmät
 

Sururyhmä itsemurhan kautta läheisensä menettäneille

Ryhmä alkaa 31.1.2024. Läheisen kuolema tuo mukanaan surua ja ikävää, mutta myös kysymyksiä, monesti syyllisyyttäkin. Ryhmässä voit käydä läpi läheisen itsemurhan kautta tapahtuneen kuoleman herättämiä ajatuksia ja tunteita. Yhdessä etsitään selviytymistä tukevia tekijöitä. Keskustelut ovat luottamuksellisia.

Kokoonnumme kevään 2024 aikana keskiviikkoisin klo 17-19. Kokoontumispäivät ovat 31.1., 7.2., 14.2., 21.2., 28.2., 13.3.,20.3., 27.3., 3.4., 17.4. & 24.4.

Paikka: Oulun kriisikeskus, Kauppurienkatu 23.

Elokuussa 2024 on vielä yhteinen jatkotapaaminen. Ryhmä on ammatillisesti ohjattu ja suljettu vertaistukiryhmä. Osallistuminen on maksutonta, ilmoittautuminen ja sitoutuminen välttämätöntä. Ryhmän vetäjinä toimivat kriisityöntekijä Outi Pietiläinen Oulun kriisikeskuksesta p. 044 369 0100 ja sairaalapastori (OYS) Juha Tahkokorpi Oulun ev. lut. seurakunnat p. 040 579 7804

Ilmoittautumiset mielellään tämän linkin kautta tai puhelimitse Juhalle 17.1.2024 mennessä.

Kaikki ryhmään hakevat haastatellaan.

 

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan sururyhmä

Seuraava sururyhmä alkaa torstaina 12.10.2023. Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa, torstaisin kello 17. Ryhmään on ilmoittautuminen ja osallistujamäärä on rajattu. Jotta yhteinen matkamme ryhmässä onnistuu, olisi läheisen menetyksestä hyvä olla vähintään kolme kuukautta. Etusijalla ovat Oulun tuomiokirkkoseurakunnan jäsenet. Ryhmää ohjaavat Ari-Pekka Metso ja Marjukka Huhtelin. 

Tiedustelut ja ilmoittautumiset 30.9.2023 mennessä diakonissa Marjukka Huhtelinille 040 5747 169 tai sähköpostilla marjukka.huhtelin@evl.fi

 

Karjasillan seurakunnan sururyhmä

Sururyhmä on luottamuksellinen vertaistukiryhmä läheisensä menettäneille. Ryhmässä pohdimme yhdessä menetyksen herättämiä kokemuksia ja tunteita sekä etsimme voimaa arjessa jaksamiseen. 

Sururyhmä kokoontuu iltaisin Maikkulan kappelilla 21.9.2023 alkaen yhteensä kuusi kertaa syys- marraskuun aikana. 

Ryhmä on suljettu vertaistukiryhmä, johon otetaan enintään kahdeksan osallistujaa. Ryhmää ohjaavat pastori Olavi Mäkelä ja diakoniatyöntekijä Mirva Karhu. 

Ilmoittautumisia otetaan vastaan 17.8.-8.9.2023 välisenä aikana.  

Tiedustelut ja ilmoittautumiset Mirva Karhulle, soittamalla numeroon 040 5752 710. 


Tuiran seurakunta

Läheisensä menettäneiden sururyhmä aloittaa kokoontumiset 7.9.2023 klo 17.00 Koskelan seurakuntakodilla. 

Sururyhmä on suljettu vertaistukiryhmä läheisensä menettäneille. Ryhmässä käsitellään luottamuksellisesti kuoleman herättämiä tunteita ja kokemuksia. Tavoitteena on selviytymiskeinojen ja voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen, sekä uusien näkökulmien löytäminen muuttuneessa elämäntilanteessa. Suosittelemme, että läheisen kuolemasta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Kokoontumiset ovat torstai-iltaisin, kahden viikon välein ja yhteensä viisi kertaa. Ryhmään voidaan ottaa kahdeksan henkilöä ja kaikki hakijat haastatellaan. Ryhmän ohjaajina toimivat pastori Jonna Piirainen ja diakoni Minna Kemppainen.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset 18.8.2023 mennessä Minna Kemppainen p. 040 655 4770 tai minna.kemppainen@evl.fi

 

Haukiputaan seurakunnan sururyhmä

Vertaistukiryhmä läheisensä menettäneille aloittaa kokoontumiset ke 15.11. klo 17 Haukiputaan seurakuntakeskuksessa, Kirkkotie 10. Ilmoittautuminen 9.11. mennessä Johanna Juntuselle p. 045-1393 993 tai johanna.juntunen@evl.fi.

Sururyhmässä kuljetaan yhdessä surun matkaa, jossa on yhteisiä piirteitä ja samalla kukin on aivan omalla ainutkertaisella matkallaan. Asioiden jakaminen ryhmässä voi olla helpompaa, kun menetyksestä on kulunut joitakin kuukausia.  

Ryhmä kokoontuu kahdeksan kertaa, kolme kertaa ennen joulua ja viisi kertaa kevään aikana. Ryhmässä on enintään 8 osallistujaa. Vetäjinä diakoniatyöntekijä Johanna Juntunen ja pastori Outi Pohjanen.

 

Oulujoen seurakunnan sururyhmä

Vuoden 2024 sururyhmän vetäjinä toimivat Matti Jurvelin, Anu Fedotoff ja Anna-Maija Sälkiö.

Lisätietoja Matti Jurvelin p. 040 489 4950 matti.jurvelin@evl.fi

 

Kiimingin seurakunnan sururyhmä

Seuraava sururyhmä alkaa syksyllä ja siitä tiedotetaan tällä sivulla ja Rauhan Tervehdys -lehdessä.

 

Oulunsalon seurakunnan sururyhmä

Sururyhmä läheisensä menettäneille keväisin Oulunsalon seurakunnan toimitalolla, Vattukuja 2. Lisätietoja Riitta Markus-Wikstedt, p. 044 745 3848, riitta.markus-wikstedt@evl.fi.

 

Kuva: Sanna Krook / Kirkon kuvapankki