Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Oulun seurakunnat tarjoaa ensi kesänä noin 150 kesätyöpaikkaa, joista suurin osa sijoittuu seurakuntien hautausmaille. Tämän lisäksi on tarvetta kirkon esittelijöille Oulun tuomiokirkkoon ja Haukiputaan kirkkoon sekä kahvilatyöntekijöille tuomiokirkon yhteydessä sijaitsevaan Cafe Kryptaan.
5.2.2018 13.44
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan alueella, eli Oulun keskustan alueella on käynnissä Yhteisvastuukeräykseen liittyvä somekampanja "Löydä lusikka", jonka tarkoitus on levittää Yhteisvastuun sanomaa sekä saada ihmiset mukaan auttamaan.
5.2.2018 11.02
1.2.2018 14.36
31.1.2018 16.33
31.1.2018 13.31
Kirkkoväärtejä riveihinsä kaipaava Karjasillan seurakunta järjestää kirkkoväärtikoulutuksen 11. helmikuuta. Karjasillan kirkossa kello 12–13.30 pidettävässä koulutuksessa käydään läpi väärtin pestiin kuuluvia tehtäviä. Koulutus ei sido mihinkään, vaan paikalle voi tulla vain tutustumaan aiheeseen.
30.1.2018 13.24
30.1.2018 10.29
Jokapäiväinen leipä on ihmisarvoisen elämän perusedellytys. Miljoonien ihmisten kohdalla karu totuus on kuitenkin se, että ruokaa ei ole riittävästi. Yhteisvastuu 2018 torjuu nälkää ja köyhyyttä Suomessa ja maailman katastrofialueilla.
29.1.2018 15.03
26.1.2018 13.26
Kiimingin seurakunnassa on piispantarkastus helmikuun alussa perjantaina 2.2. ja sunnuntaina 4.2.
24.1.2018 12.59
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä