Uutislistaukseen

Yhtymäjohtaja Aarne Kiviniemi: Kirkon arvokiinteistöistä on pidettävä huolta

Oulun ev. lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous oli tiistaina 5.12. klo 18. Kokouksen esityslista ja mahdolliset julkiset liitteet löytyvät verkkosivuiltamme osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/paatoksenteko

Kirkkovaltuuston kokous meneillään, seinällä kuva strategiasta. Kuva Harriet Urponen

Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontui 5.12. vuoden viimeiseen kokoukseen. Kuva: Harriet Urponen

Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontui vuoden viimeiseen kokoukseensa 5.12. Talousarvion osana ollut investointisuunnitelma linjaa merkittävästi seurakuntayhtymän tulevaisuutta talouden näkökulmasta. Yhtymäjohtaja Aarne Kiviniemen mukaan tavoitteena on rakennuttaa ja ylläpitää seurakuntien kiinteistöjä elinkaaritaloudellisesti ja ympäristöystävällisesti niin, että omaisuuden arvo säilyy ja rakennuttaa vain todelliseen tarpeeseen tarkoituksenmukaisia tiloja.

– Intiön kappelin peruskorjaus kestää aina 2025 vuoden loppuun saakka. Yksin sen kustannusarvio on lähes 11 miljoonaa euroa. Lisäksi ensi vuonna jatketaan Oulun tuomiokirkon julkisivurappauksen korjausta ja Yli-Iin seurakuntakodin rakentamista. Myös Oulunsalon seurakuntatalon laajennuksen suunnittelu alkaa ensi vuonna, sen rakennustyöt tapahtuvat 2025, Kiviniemi sanoo.

Kiinteistöihin liittyvissä investoinneissa edetään investointisuunnitelman mukaan ja tulevalle vuodelle hankesuunnitteluun on varattuna määrärahoja Pyhän Tuomaan kappelin peruskorjaustarpeen selvittämiseksi ja hautausmaan infran perusparannukseen.

– Tarveselvitysvaiheessa ovat Hiukkavaaran toimitilojen tarveselvitys, mihin liittyen luottamushenkilöt ovat tuoneet vahvan kantansa esiin sen puolesta, että tuo kasvava alue tarvitsee myös seurakunnalle tilat. Sen lisäksi selvitetään esimerkiksi Kiimingin seurakuntakeskuksen tilannetta ja Karjasillan kirkon toimistosiipi odottaa purkamistaan, Kiviniemi toteaa.

Lähetystyön ja kansainvälisen diakonian määräraha puhututti

Oulun seurakunnilla on jo vuodesta 1985 saakka ollut 2 % kirkollisverotuloista kohdistettuna lähetystyölle ja kansainväliselle diakonialle. Vuosi sitten avustusmäärärahaa nostettiin 2,1 %:iin ja vuoden 2024 määräraha on 2,2 % kirkollisverotuloista, 712 330 €. Tästä lähetysjärjestöjen osuus on 70 % ja KUA:n osuus 30 %.

Yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että tästä määrärahasta jaetaan avustuksia niin, että Suomen Lähetysseura saa 339 069 €, Kirkon Ulkomaanapu 213 699 €, Suomen Pipliaseura 34 904 €, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys 34 904 €, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys 14 595 €, Lähetysyhdistys Kylväjä 29 918 € ja Medialähetys Sanansaattajat 44 877 €.

Yhtymäjohtaja Aarne Kiviniemi korostaa, että kirkolla on suositukset talousarviomäärärahojen jaosta kirkon lähetysjärjestöille. Kiviniemen mukaan sekä Kirkon Ulkomaanavun että lähetysjärjestöjen työ on kirkon toiminnan ytimessä ja kirkon perustehtävän mukaista toimintaa.

– Se, että kirkko edistää lähetystyötä on sekä kirkkolaissa että kirkkojärjestyksessä. Tätä työtä tehdään laajalla rintamalla. Lähetysjärjestöt tekevät kansainvälistä diakoniaa ja toisaalta Kirkon Ulkomaanavun työ katastrofialueilla on erittäin merkittävää. Itseäni tässä keskustelussa vähän harmittaa, että nämä kaksi tärkeää asiaa laitetaan vastakkain, kun ne pitäisi enemmän nähdä toisiaan tukevina työmuotoina, Kiviniemi korostaa.

Yhteisen kirkkovaltuuston päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 25–17. Vastakkain olivat yhteisen kirkkoneuvoston esitys valtuustolle (25 ääntä) ja yhtymäjohtajan aiempi esitys yhteiselle kirkkoneuvostolle 23.11. kokoukseen (17 ääntä).

Lisätietoja:

Yhtymäjohtaja Aarne Kiviniemi p. 040-522 3285

 

Muita kokouspäätöksiä 

§ 62 Kokoustiedot 

§ 63 Oulun seurakuntayhtymän hallintosääntö: Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi Oulun seurakuntayhtymän hallintosäännön, joka tulee voimaan 1.1.2024.

§ 64 Yhteinen kirkkovaltuusto siirtää toimivaltaa seurakuntaneuvostoille silloin, mikäli

  1. Seurakuntayhtymän virka / työsuhde sijoitetaan seurakuntaan, päättää henkilön ottamisesta virkaan / työsuhteeseen seurakuntaneuvosto, ellei kirkkolaista tai kirkkojärjestyksestä muuta johdu.
  2. Mikäli seurakuntayhtymän virka / työsuhde on sijoitettu seurakuntaan, seurakuntaneuvosto irtisanoo viranhaltijan tai työntekijän tai purkaa näiden virka- tai työsuhteen, jollei asian ratkaiseminen kuulu tuomiokapitulille.

§ 66 Vuoden 2024 talousarvio sekä vuosien 2025–2026 toiminta- ja taloussuunnitelma: Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi Oulun seurakuntayhtymän talousarvion vuodelle 2024 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2025–2026. Yhteinen kirkkovaltuusto myös hyväksyi Henkilöstö- ja henkilöstön kehittämissuunnitelman vuosille 2024–2026.

§ 67 Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi lisätalousarvion vuodelle 2023. Tämän loppusumma on 476 000 €.

§ 68 Yhteinen kirkkovaltuusto päätti Sofia seurakuntakeskuksen poistoajaksi 20 vuotta 1.1.2024 alkaen. 

§ 69 Yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti hautapaikkamaksut 1.1.2024 alkaen.

§ 70 Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsi tiedoksi hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärven irtisanoutumisen 1.5.2024 alkaen eläkkeelle jäämisen vuoksi.

§ 71 Yhteinen kirkkovaltuusto nimesi Arja Mainion Caritas-säätiön hallintoneuvostoon.

§ 72 Ilmoitusasiat  

§ 73 Kokouksen päätös  

Tiedottajana kokouksessa oli

Harriet Urponen
Harriet Urponen
Viestintäjohtaja
Isokatu 17, PL 122
90101 Oulu

5.12.2023 21.07