Uutislistaukseen

Kirkollisveroprosentti pysyy Oulussa ennallaan

Oulun seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti, että kirkollisveroprosentti pysyy ennallaan 1,30 prosentissa vuonna 2024.

Kuva iltakoulusta Harriet Urponen

Ennen yhteisen kirkkovaltuuston kokousta pidettiin iltakoulu, jossa keskityttiin yhtymän strategisiin kysymyksiin. Kuva: Harriet Urponen

Yhtymäjohtaja Aarne Kiviniemi pitää taloustilannetta juuri nyt positiivisempana kuin asiantuntijat ovat ennustaneet, mutta korostaa, että kirkolla Oulussa on tulevaisuudessa suuria investointitarpeita.

– Toimintamme kannalta keskeisten kiinteistöjen tulee olla kunnossa. Toisaalta uusille asuinalueille on oltava valmius investoida, jotta sielläkin tavoittaisimme ihmisiä, Kiviniemi sanoo.

Arvokiinteistöjen ja seurakuntien muiden tilojen rakentaminen sekä kunnossapito vaatii voimakkaita investointeja lähivuosina.

– Seuraavan kolmen vuoden aikana meillä on merkittävät kiinteistöhankkeet. Näiden kustannusvaikutus on 10 miljoonaa euroa vuodessa.  Verotulot ovat meille keskeinen tulonlähde rahoittaa näitä investointeja, jotta taloutemme pysyy riittävästi tasapainossa. Kirkollisveroprosentin pitäminen ennallaan mahdollistaa sen, ettei meidän tarvitse tehdä voimakkaita säästötoimia itse toimintaan, Kiviniemi toteaa.

Oulussa seurakuntayhtymään kuuluu seitsemän seurakuntaa: Oulun tuomiokirkkoseurakunta sekä Haukiputaan, Karjasillan, Kiimingin, Oulujoen, Oulunsalon ja Tuiran seurakunnat. Oululaisista 68,6 % kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja vuoden 2022 lopussa jäseniä oli 147 031.

Lisätietoja:

Yhtymäjohtaja Aarne Kiviniemi p. 040-522 3285

Muut kokouspäätökset:

§ 58 Yhteinen kirkkovaltuusto valitsi yhteiselle kirkkoneuvostolle varapuheenjohtajaksi Laura Ritolan 30.10.2023-31.3.2024 väliselle ajalle. Edellinen varapuheenjohtaja ei voi hoitaa tehtävää, sillä hän on saanut Oulun tuomiokapitulilta virkamääräyksen seurakuntapastorin tehtävään.

§ 59                  Ilmoitusasiat

§ 60                  Kokouksen päätös

Oulun ev. lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous oli 7.11.2023 klo 20.

Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen esityslista ja mahdolliset julkiset liitteet löytyvät verkkosivuiltamme www.oulunseurakunnat.fi/paatoksenteko. Lisätietoja kustakin käsiteltävästä asiasta voi kysyä esityslistasta näkyvältä esittelijältä.  

 

Tiedottajana kokouksessa oli

Harriet Urponen
Harriet Urponen
Viestintäjohtaja
Isokatu 17, PL 122
90101 Oulu

2023-11-07 20:40:10.0