Uutislistaukseen

Lumo-valofestivaali tuo valotaidetta Oulun tuomiokirkkoon

Lumo-valofestivaali valaisee kaupungin 17.–19. marraskuuta teemana mielen hyvinvointi. Syksyn pimeyteen valoa tuova festivaali sijoittuu Oulun keskustaan ja sen lähialueille. Festivaalin aikana kaupungin eri puolilla voi ihailla upeita valoteoksia ja -installaatioita ja yksi festivaalin kohokohdista on Oulun tuomiokirkko, jonka pinnalla nähdään valoteos Näkymä. Lisäksi kirkon sisällä on tapahtumia festivaalin aikaan. Lisätietoa kaikista tapahtumista löytyy osoitteesta oulunseurakunnat.fi/tapahtumat

Oulun tuomiokirkkoon on heijastettu valoteos Matkaaja

Näkymä on jatkoa vuonna 2021 Oulun tuomiokirkon pinnalla nähtyyn Matkaaja-teokseen. Kuvaaja Harriet Urponen.

Tänä vuonna tuomiokirkon ulkokuori toimii upean valo- ja videoteoksen, Näkymän, näyttämönä. Teoksen on suunnitellut ja toteuttanut helsinkiläinen suunnittelija ja valotaitelija Janne Ahola ja äänisuunnittelusta ovat vastanneet Hanna ja Tommi Toivonen

”Oulun tuomiokirkko on ihanteellinen kohde projisointiin, sillä lähtökohtaisesti tämänkaltaista tekniikkaa käyttäessä (projection mapping) on hyvä, kun projisoitavassa pinnassa on useita yksityiskohtia, mihin tarttua.”, sanoo taiteilija Janne Ahola.

Henkeäsalpaava Näkymä seuraa vuonna 2021 alkanutta Matkaajan tarinaa tuntemattomaan ja sitä esitetään kirkon ulkoseinällä perjantaista sunnuntaihin kello 16–22. 

”Minulla oli mielessä jo muutamia ideoita, jotka jäivät toteuttamatta aiemmalla kerralla. Myös James Joycen Odysseus-teoksen kohtaukset ovat toimineet inspiraationa tämän vuoden teokseen.”, kertoo Ahola Näkymä-teoksen synnystä.

Näkymän sävellyksestä ja äänisuunnittelusta vastaavat Hanna ja Tommi Toivonen ovat luoneet jatkumon Matkaajasta tuttuun seikkailuhenkiseen tunnelmaan, mutta hieman efekti-rikkaampana.

Lumo-valofestivaali on houkutellut jopa 100 000 kävijää edellisvuosien aikaan.

”Minulla on aina perhosia vatsassa, vaikka katsojia olisi vain kymmenkunta.”, kertoo Lumo-valofestivaalia innolla odottava Ahola.

Myös kirkon sisätila tarjoaa elämyksiä Lumon aikana

Valoa, säihkettä ja tunnelmaa on luvassa myös Oulun tuomiokirkon sisätiloissa. Rakkausteemaa kantava Iskelmämessu toteutetaan kolmatta kertaa Lumo-valofestivaalin aloituspäivänä, perjantai 17.11. kello 19. Lavalla nähdään artisti Tiina Pitkänen, joka tarjoilee yleisölle niin perinteistä kuin uudempaakin suomalaista iskelmää sekä hyvän mielen lauluja. Iskelmämessussa musiikkiosuudet ovat nimensä mukaisesti iskelmää ja yleisön toivotaan laulavan mukana. Messuun on vapaa pääsy ja sen toimittaa Satu Saarinen yhdessä Lauri Holman kanssa.

Myöhemmin perjantai-iltana kuullaan Morten Lauridsenin O Magnum Mysterium -teos kahteen kertaan kello 21 ja 21.30 Tuiran kamarikuoron esittämänä. Noin kuuden minuutin mittainen teos on sävelletty latinankieliseen jouluaamun responsumiin ja se esitetään hämärässä ja hiljaisessa kirkossa. Vuonna 1969 perustettua Tuiran kamarikuoroa johtaa Satu Korpi.

RnB:n pehmeitä soundeja ja iskevää rytmiikkaa musiikissaan yhdistävä vahvaääninen soul-laulaja ja sielukas artisti Etni Khan esiintyy tuomiokirkossa festivaalilauantaina 18.11. kello 19. Soulful RnB gospel -konsertissa yhtyettä luotsaa Kuopion Alavan seurakunnan kanttori ja lahjakas muusikko Ossi Jauhiainen. Juurevuus, aitous, huumori, rehellisyys, suoruus sekä inhimillinen puutteellisuus ovat kaikki osa Etnin musiikkia ja ne nousevat vahvasti esiin myös hänen esityksissään.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nuoret voivat kokea jotain poikkeuksellista, kun he saavat tilaisuuden nukkua yön kirkossa. Yö Tuomiokirkolla -nuortentapahtuma täyttää kirkon makuupusseilla ja alustoilla varustautuneista nuorista. Tapahtuma alkaa yhteisellä kokoontumisella Sofia seurakuntakeskuksessa ja ohjelmassa on musiikkia, yhdessäoloa, hauskanpitoa, keskustelua ja hetkiä hiljentymiseen sekä osallistuminen lauantai-illan iskelmämessuun. Tapahtuma ei ole avoin kaikille, vaan osallistumista varten vaaditaan ennakkoilmoittautuminen. Netin kautta ilmoittautuminen on päättynyt, mutta mahdollisuutta osallistua voi tiedustella nuorisotyönohjaaja Mono Kuoppalalta, p. 040 574 7124, mono.kuoppala@evl.fi

Sunnuntai-iltana 19.11. tuomiokirkossa syttyvät kynttilät itsemurhan tehneiden muistolle kello 17. Tapahtumalla kunnioitetaan itsemurhan kautta kuolleiden muistoa ja pyritään tuomaan lohtua läheisensä menettäneille. Kirkko on auki kello 19 asti kynttilöiden sytyttämistä varten.

Huomiotavaa: 
Lumo-valofestivaali aiheuttaa erikoisjärjestelyitä liikenteeseen ja kirkon edessä oleva tie sekä parkkipaikka ovat suljettu ajalla 13.–20.11. 
Käynti Oulun tuomiokirkkoon Lumo-valofestivaalin aikana tapahtuu sivuovien kautta. 
Tuomiokirkko on avoinna yleisölle valofestivaalin aikana ainoastaan yllä lueteltujen tapahtumien aikaan, muuna aikana kirkko on suljettu.

Tue Nov 07 15:37:57 EET 2023