Uutislistaukseen

Oulun hiippakunnan oratoriokuoro OHO Oulun tuomiokirkossa 15.10.

Oulun hiippakunnan oratoriokuoro OHO tekee kolmen konsertin kiertueen Kajaaniin, Kuusamoon ja Ouluun 13.-15.10. Konserttikiertueen nimi on ”Rukous”. Konsertin ohjelmistossa on muun muassa kattaus suomalaisia kuoroklassikoita esimerkiksi Toivo Kuulalta, Leevi Madetojalta ja Jean Sibeliukselta. 

Kuoro on perustettu vuonna 2015 ja valmistautuu esittämään Bachin Matteus-Passion keväällä 2024. Tämä syksyn kotimaisen musiikin konsertti "Rukous" on pieni etappi ennen suurempaa ensi vuoden ponnistusta. Kuoro tähtää kulttuuripääkaupunkivuoteen 2026 Bachin H-mollimessulla. 

OHO eli Oulun hiippakunnan oratoriokuoro, kuva Päkä Rehu

Kuva: Päkä Rehu

Uusi kokoonpano

Uudistuneessa OHO:ssa laulaa noin 40 kuorolaista, jotka ovat kotoisin paitsi Oulun seudulta, myös esimerkiksi Raahesta, Pudasjärveltä, Kajaanista ja Kemistä.

Kuoronjohtaja Raimo Paaso pyrkii saamaan kuorosta irti juuri sen intiimin tunnelman, millä sukelletaan kunkin teoksen tekstin syvimpään olemukseen.

– Kuoro on ottanut haasteen vastaan ja tuntuu uskomattomalta johtaa näin sitoutuneita ja oppimishaluisia laulajia, Paaso sanoo.

Paason mukaan kappaleet vievät kuulijansa syville vesille, kun esitetään Sibeliuksen Sydämeni laulua, joka alkaa sanoilla Tuonen lehto, öinen lehto, siell´ on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan. Samaan kategoriaan kuuluu myös Kuulan Tuuti lasta Tuonelahan.

– Surullisten ja tummien sävyjen vastapainona ohjelmistossa on paljon valoa. Valon kuulee kuorosta, kun he laulavat Kuulan Säveltä tai Auringon noustessa -kappaletta, puhumattakaan modernimmasta O lux beata -kuoroteoksesta, Paaso hehkuttaa.

Ota lyhyt loma arjestasi ja tule nauttimaan kuoromusiikin lumosta Oulun hiippakunnan oratoriokuoro OHO:n konserttiin!

Konsertteihin on vapaa pääsy, konsertin käsiohjelma on myytävänä ovella hintaan 10 €.

Järj. Oulun hiippakunta ja Kuusamon, Kajaanin ja Oulun tuomiokirkkoseurakunta

Kuva: Päkä Rehu

Lisätietoja: Kuoronjohtaja, hiippakuntasihteeri Raimo Paaso 040-8386807, raimo.paaso@evl.fi

OHO:n kiertue 

Pe 13.10. klo 19 Kajaanin Linnantauksen kirkko

La 14.10. klo 18 Kuusamon kirkko

Su 15.10. klo 18 Oulun tuomiokirkko

Kuoron verkkosivu: www.oulunhiippakunta.fi/ohoLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Tervetuloa lumoutumaan kuoromusiikista!

2023-10-04 14:00:00.0