Uutislistaukseen

Vanhustenviikolla tehdään iästä numero

Vanhustenviikko on yksi pisimpään juhlittuja valtakunnallisia teematapahtumia Suomessa. Vanhustenviikko ja -päivä ovat Vanhustyön keskusliiton käynnistämiä tapahtumia, joita on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien. Vanhustenpäivä on aina lokakuun ensimmäinen sunnuntai ja sitä seuraava viikko on Vanhustenviikko. Tänä vuonna Vanhustenviikko on 1.-8.10.

Vanhustenviikon kuvassa piirrettyjä, iloisia hahmoja, jotka ovat ikäihmisiä.

Vanhuus pelottaa

Vanhustyön keskusliitto on tehnyt kansalaiskyselyn, jossa kysyttiin ihmisten ajatuksia omasta vanhuudestaan. Yksi tulos oli, että joka kolmas pelkää vanhuuttaan. Eniten vanhuuttaan pelkäävät yksinäiset, keski-ikäiset, vähemmän koulutetut ja heikommassa ammattiasemassa olevat henkilöt. Vähiten vanhuutta pelkäävät yli 85-vuotiaat ja 16–25-vuotiaat.

Professori emerita Marja Vaarama on koonnut kattavan raportin, jossa hän on analysoinut kansalaiskyselyn tuloksia. Raportti kantaa nimeä Toiveena tavallinen, hyvä elämä ja se kiteyttää sitä, millaisia mielikuvia ja kokemuksia suomalaisilla on vanhuudesta.

Vaaraman mukaan yhteiskunnan suhtautuminen iäkkäisiin ihmisiin näkyy siinä, miten heistä puhutaan, missä määrin he ovat osallisina yhteisessä hyvinvoinnissa ja yhteiskunnan avaintoiminnoissa sekä miten heidän tarpeensa otetaan huomioon palveluissa. Ratkaisevaa on myös se, miten yhdenvertaisesti heitä kohdellaan.

Vanhustenviikon teemana 2023 on ”Tehdään iästä numero”. Vanhustyön keskusliitto on myös käynnistänyt samannimisen kansanliikkeen, josta saa lisätietoa osoitteesta www.vanheneminen.fi.

Oulussa iloisia juhlia

Oulun seurakunnissa on monia tapahtumia vanhustenviikolla. Ti 3.10. klo 13 juhlitaan Haukiputaan seurakuntakeskuksessaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Oulunsalon kirkonkylän koululla juhla on to 5.10. klo 11 ja Tuirassa juhlitaan Pyhän Tuomaan kirkossa to 5.10. klo 12 alkaen.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Caritaksessa, Kapellimestarinkatu 2, on viikkomessu to 5.10. klo 12 Linkki avautuu uudessa välilehdessäja Oulun tuomiokirkkoseurakunnan omaa vanhustenviikon messua ja juhlaa vietetään Sofia seurakuntakeskuksen juhlasalissa to 5.10. klo 13 alkaen.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Myllyojan seurakuntatalolla on to 5.10. klo 14 Iloa iltapäivään -tapahtumaLinkki avautuu uudessa välilehdessä ja ohjelmassa on Tyyne Kettunen – Stand up-Show sekä Sami Kojonen. Viittomakielisten vanhustenviikonjuhla on Sofia seurakuntakeskuksessa pe 6.10. klo 13.

Kaikki seurakuntien tapahtumat: www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumatLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Kuva ja Vanhustenviikon ilme: Salla Vasenius / Vanhustyön keskusliitto

2023-09-27 10:02:00.0