Uutislistaukseen

Oulun tuomiokirkko täyttyy irlantilaisen kansanmusiikin taikavoimasta

Lokakuun 5. päivänä kello 18 alkaen Oulu sykkii irlantilaista musiikkia ja kulttuuria, kun Oulun tuomiokirkossa kuullaan unohtumaton irlantilainen kansanmusiikkikonsertti. Maailman pohjoisin irlantilainen festivaali, The Irish Festival of Oulu ja Oulun tuomiokirkkoseurakunta tuovat yhteen kolme huippumuusikkoa: Barry Kerr, Donogh Hennessy ja Laura Kerr:in.

Kuvassa Barry Kerr, (vas.), Donogh Hennessy ja Laura Kerr

Kuvassa Barry Kerr, (vas.), Donogh Hennessy ja Laura Kerr

”Oulun tuomiokirkko tarjoaa ihanteellisen ympäristön konsertille. Haluamme järjestää sen kauniissa ja erikoisessa paikassa, kuten Irlannissa tehdään. Oulun tuomiokirkon akustiikka on loistava, ja se korostaa irlantilaisten kappaleiden kauneutta ja monipuolisuutta", kertoo The Irish Festival of Oulun taiteellinen johtaja Brent Cassidy.

Festivaalit ovat olleet osa Oulun kulttuurielämää jo vuodesta 2006 lähtien. Jokainen vuosi on ollut erityinen, ja festivaalin järjestäjät ovat panostaneet oppimiseen ja kehittämiseen. Tämä vuosi on erityisen merkittävä, sillä se on ensimmäinen normaali vuosi koronapandemian jälkeen. Cassidy korostaa tämän vuotisen konsertin erityislaatuisuutta: 

"Olemme uskollisia perinteiselle irlantilaiselle musiikille ja tarinankerronnalle. Haluamme juhlistaa rakkautta, rauhaa ja sovintoa, erityisesti nykyisessä kaoottisessa maailmassa. Oulun tuomiokirkon konsertissa voit unohtaa huolesi ja nauttia ystävistä, musiikista ja yli 2000 vuotta vanhasta kulttuurista", sanoo Cassidy.

Cassidy painottaa, että kaikki ovat tervetulleita festivaaleille. Vieraiden on helppo omaksua ja yhdistää irlantilainen musiikki ja tarinankerronta omaan suomalaiseen kulttuuriin. Festivaali on myös ainutlaatuinen, koska se on osa vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkiohjelmaa.

Huippumuusikkoja

Tuomiokirkossa esiintyvät Barry Kerr, Donogh Hennessy ja Laura Kerr ovat kaikki huippumuusikoita, jotka ovat rikastuttaneet irlantilaista musiikkiperinnettä. 

Barry Kerr on Irlannin arvostetuimpia taiteilijoita, joka tunnetaan myös säveltäjänä ja kuvataiteilijana. Donogh Hennessy on kitaristi, säveltäjä, musiikkituottaja ja äänittäjä, joka on tehnyt yhteistyötä Irlannin suurimpien kansanmusiikin nimien kanssa. Laura Kerrin viulunsoitto on vauhdikasta ja värikästä, ja hän on esiintynyt useiden perinteisen irlantilaisen muusikoiden albumeilla.

On ilo päästä Ouluun esiintymään

Puhelimeen vastaa pehmeä miesääni ihastuttavalla irlantilaisella aksentilla.

”Tuntuu kuin olisin aina tien päällä, ja juuri tällä hetkellä olen matkalla Dubliniin. Tällaista tämä muusikon elämä on.”, naurahtaa irlantilaisen kansanmusiikin huippumuusikko Barry Kerr hyväntuulisena.

Lokakuussa Barryn, siskonsa Laura Kerrin sekä Donogh Hennessyn keikkamatkaa suuntautuu ensimmäistä kertaa Ouluun. 

”Olen kuullut paljon hyvää Oulusta ja odotan innolla esiintymistämme Oulun tuomiokirkossa. Rakastan kirkoissa soittamista, sillä ne ovat hyvin erityisiä ja pyhiä paikkoja. Myös yleisö nauttii kirkon ilmapiiristä.”, kertoo Kerr.

Alun perin irlantilaista musiikkia keräännyttiin soittamaan ja kuuntelemaan koteihin ja pubeihin. Kansanmusiikki on tullut suositummaksi aikojen saatossa ja on siirtynyt isompiin paikkoihin kuten kirkkoihin ja katedraaleihin.

”Kasvoimme siskoni Lauran kanssa pohjoisessa ja soitamme mielellämme vanhoja musiikkikappaleita, joiden parissa vartuimme. Olen myös kirjoittanut ja säveltänyt omaa musiikkia, ja tulemme esittämään myös sitä Oulussa. Illan ohjelma on sekoitus uutta ja vanhaa musiikkia ja aiomme kokeilla myös jotain uutta, mitä emme ole aiemmin tehneet. Tulen myös laulamaan joitain omalta kotiseudulta peräisin olevia kappaleita.”, vihjaa Kerr ja jatkaa:

”Donogh Hennessy on yksi tunnetuimpia kitaristeja perinteisen irlantilaisen musiikin saralla ja meille on todellinen ilo esiintyä hänen kanssaan.”

Aivan alun perin musiikki oli myös uskonnollista, ja jossain vaiheessa irlantilainen kansanmusiikki tansseineen ja ilonpitoineen nähtiin myös paholaisen työnä. Nykyään maailmallakin suosioon nousseessa irlantilaisessa kansanmusiikissa kuuluu rakkaus ja ilo. Mutta laulut käsittelevät myös paljon historiaa ja surua sekä aikaa, jolloin moni irlantilainen jätti maansa muuttaakseen Amerikkaan. Irlantilaiset kansanlaulut sisältävät koko kirjon tunteita, joita ilmaistaan musiikilla. 

”Irlannilla on monimutkainen historia ja musiikki on perinne meille, josta olemme ylpeitä. Musiikki on mahtava tapa yhteen kokoontumiselle.” sanoo Kerr.

FAKTA:

  • Barry Kerr on Irlannin arvostetuimpia taiteilijoita. albuminsa hän levytti jo 17-vuotiaana ja on sen jälkeen kiertänyt maailmaa sekä sooloartistina että jakaen lavan Cara Dillonin, Dan Tyminskin, Lumiere, Dervishin ja Steve Cooneyn kaltaisten huippuartistien kanssa.
  • Donogh Hennessy on kitaristi, säveltäjä, musiikkituottaja ja äänittäjä, joka on tehnyt yhteistyötä merkittävien irlantilaisen kansanmusiikin artistien kanssa, kuten Lúnasa, Sharon Shannon ja Lumiere.
  • Laura Kerr on taitava viulisti Lurganista, Co. Armaghista, ja hän on tunnettu vauhdikkaasta pohjoisirlantilaisesta viulunsoitostaan. Hän on myös esiintynyt lukuisilla perinteisen irlantilaisen musiikin albumeilla ja työskennellyt eri yhtyeiden kanssa sekä TV- ja radio-ohjelmissa.

 

Tule mukaan nauttimaan Oulun tuomiokirkon konsertista 5.10. kello 18. 
Liput 15-25 € Kulttuuritalo Valveen ja Ticketmasterin lippupisteiltä. Lisätietoa aikataulusta ja lipuista.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

The Irish Festival of Oulu jatkuu tuomikirkossa sunnuntaina 8. lokakuuta kello 10 kelttimessulla, jossa voi nauttia hengellisestä kokonaisuudesta ikiaikaisten rukousten ja juurevan musiikin äärellä. Messun toimittaa tuomiorovasti Satu Saarinen, ja siinä avustavat The Irish Festival of Oulun muusikot. Messuun on vapaa pääsy.

Satu Saarinen
Satu Saarinen
Tuomiorovasti, Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto: Puheenjohtaja
Isokatu 17
90100 Oulu

Fri Sep 22 15:04:00 EEST 2023