Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontui ti 14.3. klo 18.
Kokouksen esityslista ja mahdolliset julkiset liitteet löytyvät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/paatoksentekoLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Lisätietoa asioista antavat kunkin asian esittelijät.
Päätökset ovat virallisia, kun pöytäkirjat on tarkastettu.
Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus Oy:n havainnekuvia Intiön kappelista
Oulun seurakuntayhtymässä julistettiin avoimeksi aluekeskusrekisterin johtajan ja erityispalvelujen johtajan virat. Yhteinen kirkkovaltuusto muutti erityispalvelujen johtajan viran kokoaikaiseksi ja hyväksyi viran tehtävänkuvauksen. Erityispalvelut koostuvat diakonian, kasvatuksen ja sielunhoidon erityispalveluista ja perheneuvonnasta. Erityispalvelujen johtajan virkaan kuuluu vastuuta seurakuntayhtymän ja seurakuntien hankkeiden valmistelusta, koordinoinnista ja johtamisesta. Virka avautuu Jouko Lankisen jäädessä eläkkeelle.
Yhteinen kirkkovaltuusto julisti haettavaksi myös Oulun aluekeskusrekisterin johtajan viran Veijo Koivulan jäädessä eläkkeelle sekä hyväksyi kyseisen viran tehtävänkuvauksen. Aluekeskusrekisterissä hoidetaan kaikkien Oulun ev. lut. seurakuntien sekä 35 muun seurakunnan jäsenrekisteriasiat (kirkonkirjojenpito). Aluekeskusrekisterissä hoidetaan muun muassa virkatodistus-, sukuselvitys- ja sukututkimustilaukset, avioliiton esteiden tutkinnat sekä kirkollisten toimitusten rekisteröinnit.
Molemmat hakuilmoitukset löytyvät KirkkoRekry -järjestelmästä, virat ovat haettavissa 15.3.–29.3. klo 15.
Yhteinen kirkkovaltuusto teki investoinnin rakentamispäätöksen Intiön kappelin peruskorjauksesta.
Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi Intiön kappelin peruskorjauksen hankesuunnittelun ja kustannusarvion 10.819.000 euroa (sis. alv 24 %) ja teki rakentamispäätöksen Intiön kappelin peruskorjauksesta sekä myönsi hankkeelle kustannusarvion mukaisen määrärahan 10.819.000 euron (sis. alv 24 %).
Peruskorjauksessa uusitaan kappelin rakenteita, teknisiä laitteita ja järjestelmiä. Julkisivupinnoilla merkittävimmät korjaustarpeet ovat kappelin vesikate- ja yläpohjarakenteiden uusiminen, ison salin viiston yläpohjarakenteen ja ulkoseinien kuorielementtien uusiminen sekä kaikkien ulko-ovien ja ikkunoiden sekä räystäsrakenteiden uusiminen. Sisätiloissa tehdään järjestelyjä omaisten ja siunaustilaisuuksien kävijöiden sekä vainajien säilytykseen ja krematoriotoimintaan liittyvän liikenteen selkiyttämiseksi. Kappelia myös laajennetaan krematorion osalta, jolloin rakennetaan tilat kahdelle krematorion uunille suodatinlaitteistoineen.
Alustavan aikataulun mukaan peruskorjaus alkaa joulukuussa ja kappeli on valmis käyttöön otettavaksi 2025 syksyllä.
-Hienoa, että tämä merkittävä hanke etenee, toteaa kiinteistöjohtaja Pekka Syrjäpalo.
Lisätietoja kiinteistöjohtaja Pekka Syrjäpalo p. 044 343 4994 tai rakennuttajainsinöörin sijainen Seppo Saranki, p. 040 068 1836
Kuva: Havainnekuva Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus Oy
Käsitellyt asiat (päätökset ovat virallisia vasta, kun pöytäkirja on tarkastettu):
§ 17–18: Merkittiin tiedoksi yhteisen kirkkoneuvoston antamat vastaukset valtuustoaloitteisiin Oulunsalon seurakunnan toimitaloprojektin etenemisestä ja kaikkien ehdokkaiden huomioimisesta seurakuntavaalien jälkeen.
§ 20: Merkittiin tiedoksi seurakuntien seurakuntasihteeripoolin kehittämiseen ja sihteerien työpanosten jakautumiseen vuonna 2023 liittyvä asia. Muutoksia tehdään voimassa olevien raamien puitteissa ilman määrärahojen lisäämistä.
§ 23: Yhteinen kirkkovaltuusto muutti Oulun seurakuntayhtymän lastenohjaajan työsuhteen perhetoiminnan ohjaajan viraksi, sijoituspaikka Karjasillan seurakunta
15.3.2023 08.00