Uutislistaukseen

Aikuisrippikoulussa tutustutaan kristinuskoon ja pohditaan elämää

Oulun ev.lut. seurakunnat järjestävät ryhmämuotoisen aikuisrippikoulun lokakuun viimeisenä viikonloppuna 29.-30.10.2022. Aikuisrippikouluun ovat tervetulleita kaikki oululaiset, joilla on rippikoulu vielä aikuisiällä käymättä. 

Pappi istumassa lattialla paperilappujen kanssa, ympärillä tuoleilla ryhmäläisiä, joista näkyy jalkoja.

Aikuisrippikoulussa pohditaan yhdessä kristinuskoon ja elämään liittyviä asioita. Seurakuntapastori Iida Glumoff ohjaamassa keskustelua viime keväänä järjestetyssä ryhmässä. Kuva: Matias Leskinen.

Aikuisrippikoulussa on mahdollisuus tutustua kristinuskoon ja pohtia elämää muutenkin.

”Viikonlopun aikana käydään läpi keskeisiä asioita kristinuskosta ja kirkosta. Osallistujat saavat myös itse vaikuttaa aiheisiin sekä siihen, miten niitä käsitellään”, kertoo Oulun tuomiokirkkoseurakunnan vs. seurakuntapastori Matias Leskinen.

Yleensä rippikoulu käydään 15-vuotiaana, mutta moni käy rippikoulun vasta aikuisena, kun suunnitelmissa on kirkkohäät, kummius tai kirkkoon liittyminen. Aikuisrippikoulun voi suorittaa joko yksityisesti papin kanssa keskustellen tai ryhmässä, joka järjestetään Oulussa pari kertaa vuodessa.

”Aikuisrippikoulussa osallistujat ovat yleensä samanlaisessa elämäntilanteessa. Ryhmässä pääsee keskustelemaan ja jakamaan ajatuksia toisten kanssa”, Leskinen kuvailee.

Osallistujilta ei edellytetä kirkon jäsenyyttä. Myös siihen on varauduttu, että mukana on osallistujia, joita ei ole kastettu. ”Kaikki hoituu yhden viikonlopun aikana”, Leskinen lupaa.

Aikuisrippikoulu sisältää henkilökohtaisen aloitustapaamisen ja aloitustehtävän sekä ryhmäopetusta lauantaina 29.10. kello 10-16 ja sunnuntaina 30.10. kello 10-15. Ryhmän kokoontumispaikka on Vanha pappila (Asemakatu 6).

Rippikoulun päätteeksi on konfirmaatio Tuiran kirkossa (Myllytie 5) sunnuntai-iltana kello 18. Messun päätteeksi on tarjolla kahvit, joilla voi juhlistaa konfirmaatiota läheisten kanssa.

Aikuisrippikouluryhmään ilmoittaudutaan 16.10. mennessä Oulun seurakuntien verkkosivuilla.

2022-10-06 12:43:00.0