Aikuisrippikoulussa pohditaan elämää ja uskoa
Oulun ev. lut. seurakunnat järjestävät aikuisrippikoulun 14.-15.5.2022.
Aikuisrippikouluun voivat osallistua kaikki, joilla rippikoulu on käymättä, asuinpaikasta ja kotiseurakunnasta riippumatta. Myöskään kirkkoon kuulumista ei edellytetä.
Valtaosa suomalaisista käy rippikoulun 15-vuotiaana, mutta moni osallistuu vasta aikuisena rippikouluun, kun suunnitelmissa on kirkkohäät tai kummius.
”Jokainen ikä on hyvä ikä käydä rippikoulu”, sanoo Karjasillan seurakunnan pastori Iida Glumoff. ”Aikuisrippikoulussa on mahdollisuus pohtia kristinuskoa ja hengellisyyttä tai muutoin oman elämän isoja kysymyksiä.”
Yleisin tapa käydä rippikoulu aikuisena on kahdenkeskinen keskustelu papin kanssa, mutta nyt on Oulussa muutaman vuoden tauon jälkeen mahdollisuus osallistua ryhmään. Rippikouluviikonloppu sisältää yhteistä keskustelua, ja hengellisiin kysymyksiin perehdytään myös tekemisen kautta. Osallistujilta kysytään ennakkoon, minkälaisista teemoista he haluavat keskustella.
”Ryhmässä vahvuus on jakamisessa: osallistuja saa itselleen ja ajatuksilleen peilejä muista ryhmän jäsenistä”, Glumoff kuvailee.
Rippikouluun voi tulla, vaikka ei vielä tiedä haluaako liittyä kirkkoon tai tunnustaa kristinuskoa. ”Ratkaisun voi tehdä rippikoulun päätteeksi”, Glumoff sanoo.
Aikuisrippikoulun opetusajankohdat ovat lauantaina 14.5. kello 10-16 ja sunnuntaina 15.5. kello 10-15. Opetuspaikkana on Vanha pappila (Asemakatu 6). Konfirmaatio pidetään sunnuntaina Tuiran kirkossa (Myllytie 6) kello 18 alkavassa iltamessussa. Messun jälkeen on tarjolla kirkkokahvit, joilla voi halutessaan juhlistaa konfirmaatiota läheisten kanssa.
Ryhmään on ennakkoilmoittautuminen 1.5.2022 mennessä Oulun seurakuntien verkkosivuilla.
14.4.2022 09.54