Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Valtakunnallista Miesten viikkoa vietetään jälleen isänpäivään päättyvällä viikolla 5.-11. marraskuuta. Tänä vuonna Miessakit ry:n organisoima kampanjaviikko painottaa lukutaitoa. Tavoitteena on, että erityisesti miehet, isät ja isoisät innostuvat lukemaan lapsille päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa tai muissa lasten yhteisöissä. Kiireetön lukuhetki on elämys kaikille: lukijoille ja lapsille.
5.11.2018 13.04
5.11.2018 09.26
Lauantaina 3.11. Suomessa vietetään pyhäinpäivää, jolloin suomalaisilla on tapana muistaa edesmenneitä rakkaitaan. Oulussa pyhäinpäivän viettoon voi tänä vuonna hiljentyä kirkkohetkissä ja konserteissa, pikkuväelle suunnatussa perheiden pyhäinpäivässä Lämsänjärven leirikeskuksessa sekä Tuiran kirkon hiljaisuuden ja hyvän olon tapahtumissa.
2.11.2018 16.46
2.11.2018 16.43
Gospel soi Oulussa jälleen marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Oulugospelin monipuolinen kattaus sisältää tänä vuonna rockia, poppia, punkkia, räppiä ja folkkia.
2.11.2018 14.55
1.11.2018 15.26
31.10.2018 20.32
31.10.2018 13.18
Oulun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous pidettiin tiistaina 30.10.
Kokouksen esityslista ja liitteet löytyvät verkkosivuiltamme www.oulunseurakunnat.fi/paatoksenteko. Lisätietoja kustakin käsiteltävästä asiasta voitte kysyä esityslistassa näkyvältä esittelijältä.
Tiedottajana kokouksessa oli viestintäpäällikkö Rebekka Naatus p. 050 430 4828.
31.10.2018 08.33
Ennakkoon voi Oulussa äänestää yli viidessäkymmenessä paikassa.
30.10.2018 12.00
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä