-
Muovinmakuinen ja jännittävä ehtoollinen
”Leipä maistuu minusta muovilta ja viini on ärmäkkää.”
Näin kuvailee ehtoollisen makumaailmaa pian kahdeksan vuotta täyttävä Elisa Bolszak.
27.3.2018 14.46
-
Pääsiäinen on hiljentymisen ja yhteisen juhlan aikaa
Oulun ev.lut. seurakunnissa vietetään pääsiäistä lukuisissa messuissa, jumalanpalveluksissa ja muissa tapahtumissa.
26.3.2018 10.41
-
Monologinäytelmä ristinkantaja Simon Kyreneläisestä Tuiran kirkossa
Tuiran kirkossa voi tulevana pääsiäisenä tutustua Simon Kyreneläiseen, joka joutui Jeesuksen ristin kantajaksi Via Dolorosan kärsimystiellä.
23.3.2018 10.21
-
Iltakirkot ja konsertit kutsuvat hiljentymään - Oulun tuomiokirkko on avoinna hiljaisella viikolla
Palmusunnuntai 25. maaliskuuta aloittaa pääsiäiseen asti kestävän hiljaisen viikon, jolloin muistellaan Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita. Iltakirkot, hartaudet ja musiikkitilaisuudet tarjoavat mahdollisuuden rauhoittumiseen yhdessä toisten kanssa.
21.3.2018 13.17
-
Kriisin jälkeen koittaa aamu
20.3.2018 09.05
-
Earth Hour on valomerkki ilmaston puolesta
Oulun seurakunnat osallistuu, osallistu sinäkin!
19.3.2018 11.09
-
Matteus-passio johdattelee hiljaisen viikon sanoman äärelle
Palmusunnuntaina 25. maaliskuuta kello 16-19 Oulun tuomiokirkossa esitetään Johann Sebastian Bachin Matteus-passio, joka on yksi länsimaisen taidemusiikin kulmakivistä.
19.3.2018 09.55
-
Oulun piispanvaali käynnistyy ehdokasasettelulla
Oulun piispanvaalin ehdokasasettelu alkaa keskiviikkona 21.3. ja päättyy 21.5.2018.13.3.2018 15.48
-
Avioliiton esteiden tutkinta onnistuu nyt verkossa
13.3.2018 15.37
-
Lauri Nurkkalan sävellykset soivat Oulun tuomiokirkossa kolmen kuoron voimin
Lauantaina 17.3. kello 18 Oulun tuomiokirkossa kuullaan kanttori Lauri Nurkkalan musiikkia.
13.3.2018 14.52
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- 35
- 36
- 37
- 38
- 39
- 40
- 41
- 42
- 43
- 44
- 45
- 46
- 47
- 48
- 49
- 50
- 51
- 52
- 53
- 54
- 55
- 56
- 57
- 58
- 59
- 60
- 61
- 62
- 63
- 64
- 65
- 66
- 67
- 68
- 69
- 70
- 71
- 72
- 73
- 74
- 75
- 76
- 77
- 78
- 79
- 80
- 81
- 82
- 83
- 84
- 85
- 86
- 87
- 88
- 89
- 90
- 91
- 92
- 93
- 94
- 95
- 96
- 97
- 98
- 99
- 100
- 101
- 102
- 103
- 104
- 105
- 106
- 107
- 108
- 109
- 110
- 111
- 112
- 113
- 114
- 115
- 116
- 117
- 118
- 119
- 120
- 121
- 122
- 123
- 124
- 125
- 126
- 127
- 128
- 129
- 130
- 131
- 132
- 133
- 134
- 135
- 136
- 137
- 138
- 139
- 140
- 141
- 142
- 143
- 144
- 145
- 146
- 147
- 148
- 149
- 150
- 151
- 152
- 153
- 154
- 155
- 156
- 157
- 158
- 159
- 160
- 161
- 162
- 163
- 164
- 165
- 166
- 167
- 168
- 169
- 170
- 171
- 172
- 173
- 174
- 175
- 176
- 177
- 178
- 179
- Seuraava »