-
Oulujoen seurakunta järjestää keskustelutilaisuuden toimitilojensa käytöstä
Myllyojan seurakuntatalossa käydään läpi Oulujen seurakunnan alueen tulevaa väestökehitystä ja muutosten vaikutusta tilojen käyttöön. Lisäksi keskustellaan siitä, millainen rooli seurakunnalla tulisi alueella olla. Tilaisuus on keskiviikkona 13. marraskuuta kello 18.
6.11.2024 12.00
-
Kirkollisveroprosentti pysyy ennallaan Oulussa
Yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että Oulun seurakuntayhtymän kirkollisveroprosentti pidetään ennallaan. Kirkollisveroprosentiksi vahvistettiin 1,30 vuodelle 2025.
6.11.2024 09.08
-
Suuri Tuubajoulu-konsertti Kauppakeskus Valkeassa joulukuussa
Oulussa järjestetään kolmatta kertaa Tuubajoulu-tapahtuma joulukuussa. Tapahtuma kokoaa yhteen niin harrastajia kuin ammattilaisia tuuban, baritonitorven, sousafonin ja euphoniumin soittajia Oulun, Pohjanmaan ja Lapin alueelta. Matalista vaskipuhaltimista koostuva orkesteri esittää tuttuja joululauluja Kauppakeskus Valkeassa 8.12.
5.11.2024 16.01
-
Pekka Simojoen Häikäisevän kirkas -kiertue saapuu Oulujoen kirkkoon
Pekka Simojoki julkaisee uuden albumin ja lähtee Häikäisevän kirkas -konserttikiertueelle. Oulussa Simojoen konsertti kuullaan Oulujoen kirkossa lauantaina 16.11. kello 18.
4.11.2024 14.44
-
Jouluradio soi seurakuntien lahjana kuuntelijoille
Jouluradio soi jälleen tuttuun tapaan marraskuun alusta loppiaiseen saakka.
1.11.2024 15.00
-
Intiön kappelin remontti vaikuttaa Oulun hautausmaalla liikkumiseen
Intiön kappelin läheisyydessä on muun muassa rakennustelineitä ja aitoja. Pyhäinpäivänä moni jättää kynttilän muualle haudattujen muistomerkille. Oulun seurakunnat pyytää asettamaan kynttilän paloturvallisuuden vuoksi muistomerkin yhteyteen, ei muualle työmaa-alueen läheisyyteen.
31.10.2024 14.46
-
Oulun hautausmaalla lapset saavat kynttilän ja kaikki kävijät mehua – kirkko tarjoaa pyhäinpäivänä useita mahdollisuuksia hiljentymiseen
Pyhäinpäivänä hautausmaan portilla jaetaan kynttilöitä lapsille ja tulitikkuja aikuisille. Kappelissa on lämmintä mehua, hartaus ja musiikkihetki. Lisäksi useissa Oulun kirkoissa järjestetään pyhäinpäivän hartauksia ja jumalanpalveluksia.
28.10.2024 10.09
-
Walk in terapia laajenee Haukiputaalle – ajanvarauksetonta keskusteluapua saa pian neljässä paikassa
Nuorille tarkoitettuun keskusteluapuun voi tulla nimettömänä eikä käynnistä tehdä kirjausta. Haukiputaalla walk in terapiaa on tarjolla ensimmäisen kerran perjantaina 1. marraskuuta Wirkkulassa.
25.10.2024 08.00
-
Peltokurki ja puhallinorkesterit tulkitsevat nostalgisia riparilauluja
Kirkkomusiikkiviikoilla kuullaan Peltokurjen ja puhallinorkestereiden harvinainen yhteiskonsertti, jossa soivat niin nykyisille kuin entisille nuorille tutut riparilaulut.
23.10.2024 09.10
-
Elokuvailta pariskunnille kirkon perheneuvontatyön 80-vuotisjuhlan kunniaksi
Kirkon perheneuvontatyö täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Oulun perheasiain neuvottelukeskus tarjoaa pariskunnille elokuvaillan tiistaina 12.11.2024 elokuvateatteri Starissa, Kalliotie 6, Oulu (Tuira). Kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 ja elokuva kestää klo 18.00–19.45. Elokuva on nimeltään We live in time.
22.10.2024 16.14
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- 35
- 36
- 37
- 38
- 39
- 40
- 41
- 42
- 43
- 44
- 45
- 46
- 47
- 48
- 49
- 50
- 51
- 52
- 53
- 54
- 55
- 56
- 57
- 58
- 59
- 60
- 61
- 62
- 63
- 64
- 65
- 66
- 67
- 68
- 69
- 70
- 71
- 72
- 73
- 74
- 75
- 76
- 77
- 78
- 79
- 80
- 81
- 82
- 83
- 84
- 85
- 86
- 87
- 88
- 89
- 90
- 91
- 92
- 93
- 94
- 95
- 96
- 97
- 98
- 99
- 100
- 101
- 102
- 103
- 104
- 105
- 106
- 107
- 108
- 109
- 110
- 111
- 112
- 113
- 114
- 115
- 116
- 117
- 118
- 119
- 120
- 121
- 122
- 123
- 124
- 125
- 126
- 127
- 128
- 129
- 130
- 131
- 132
- 133
- 134
- 135
- 136
- 137
- 138
- 139
- 140
- 141
- 142
- 143
- 144
- 145
- 146
- 147
- 148
- 149
- 150
- 151
- 152
- 153
- 154
- 155
- 156
- 157
- 158
- 159
- 160
- 161
- 162
- 163
- 164
- 165
- 166
- 167
- 168
- 169
- 170
- 171
- 172
- 173
- 174
- 175
- 176
- 177
- 178
- 179
- 180
- 181
- 182
- Seuraava »