Lapsikuolleisuus

Ruotsi toteutti 1700-luvun puolivälissä väestötilastoinnin standardoinnin, joka paljasti valtavan lapsikuolleisuuden vaivaavan monia valtakunnan alueita. Etenkin korkeaan imeväiskuolleisuuteen arveltiin pääsyyksi sarviruokintaa. Rinnan sijasta imeväiselle saatettiin tarjota onttoon lehmänsarveen kaadettu lehmänmaitoannos, jonka tämä nautti sen terävään päähän tehdystä reiästä. Toisinaan imemisen helpottamiseksi reiän päälle oli venytetty ohut nahkainen tutti. 

Vuosien 1751–1870 kokonaiskuolleisuudesta imeväiskuolleisuus edusti reilua neljännestä ja Suomen alueen seurakunnissa lapsista noin viidennes menehtyi alle vuoden iässä. Tilanne oli synkeä etenkin silloisen Pohjanmaan eteläosissa, mutta myös joissain Pohjanlahden Ruotsin puoleisissa seurakunnissa alle yksivuotiaiden kuolleisuus saattoi nykyisiin länsimaihin verrattuna olla jopa nelikymmenkertainen. Imeväiskuolleisuus yhdessä yleisen kuolleisuuden kanssa kääntyi hiljalleen laskuun 1800-luvulle tultaessa.

Lapsia kuoli runsaasti myös imeväisiän jälkeen. Karkeasti on arvioitu, että 1500-luvulta 1700-luvun alkuun puolet lapsista menehtyi alle kymmenvuotiaina. Jos lapsi eli noin nelivuotiaaksi, hän todennäköisesti eli myös aikuiseksi. Tietty osuus jokaisesta sukupolvesta menetettiin tarttuville lastensairauksille kuten tuhkarokolle, hinkuyskälle tai isorokolle ennen antibioottien ja rokotteiden laajamittaista käyttöönottoa.