Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
AVOT-hanke vahvistaa heikoimmassa asemassa olevien kuntalaisten osallisuutta ja hyvinvointia. Hankkeen myötä autetaan työikäisiä, joilla on elämässään mielen hyvinvointiin, osallisuuteen, työllistymiseen, opiskeluun tai päihteiden käyttöön liittyviä haasteita. Hankkeessa tavoitetaan myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, seurakuntien ja järjestöjen työntekijöitä, jotka vaikeassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä työssään kohtaavat.
Hankkeen avulla autetaan ihmisiä, jotta he pääsisivät sellaisten palvelujen piiriin, jotka parantavat heidän kokonaistilannettaan. Näin tukea tarvitsevat voivat löytää mielekästä elämän sisältöä ja mahdollisuuksia käyttää ja kehittää taitojaan.
AVOT-hankkeessa kehitetään ammattilaisten osaamista, moniammatillista yhteistyötä ja kolmannen sektorin toimijoiden verkostotyöskentelyä.
Hankkeessa kehitetään yhdessä kohderyhmän ja eri toimijoiden kanssa uusia työ- ja toimintamalleja, jotka parantavat tukea tarvitsevien elämänlaatua. Näin pyritään selkiyttämään eri toimijoiden rooleja, erityisosaamista ja työn sisältöä erityisesti päihde- ja mielenterveystyössä.
Päihdetyöhön saadaan AVOT-hankkeen myötä uudenlaista osaamista erityisesti ennaltaehkäisevän toiminnan näkökulmasta.
Hankkeessa ovat mukana Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy, Oulun evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä ja Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö. Hankkeen toiminta-aika on 1.8.2023-31.7.2025.
Projektityöntekijä Hanna Hannula kirjoitti kolumnin Forum24-lehteen hankkeesta ja Haukiputaalle avautuvasta kohtaamispaikasta. Sen voit lukea lehden verkkosivuilta.
Haukiputaan kohtaamispaikan avautumisesta uutisoitiin muun muassa Rauhan TervehdyksessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä, Rantapohja-lehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä ja KalevassaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä