Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tuomiokirkkoa voidaan käyttää viikolla, mutta vihkimisiä ja muita juhlatilaisuuksia järjestetään seuraavina kesinä vain viikonloppuisin. Pihalla remontti näkyy monin tavoin, sillä esimerkiksi osa kirkon seinistä on huputettu ja alueella tulee olemaan koneita, työmaakontteja ja rakennustelineitä.
20.3.2023 08.45
Oulun seurakuntayhtymässä on haettavana aluekeskusrekisterin johtajan ja erityispalvelujen johtajan virat. Lisäksi on haettavana kaksi diakonian virkaa ja kaksi perhetoiminnan ohjaajan virkaa.
17.3.2023 10.04
Kaikille avoin virtuaalinen Pyhän risteyksissä -keskustelusarja pohtii ja tarkastelee nykypäivän hengellisyyttä, syviä kysymyksiä ja ihmisenä olemista rohkeiden näkökulmien kautta. Keskusteluja käydään yleisön kanssa yhteisesti teemojen PYHÄ, TABU, OUTO, RITUAALI ja TULEVAISUUS avulla moninaisten ja kiinnostavien henkilöiden johdolla. Sarja alkaa 15.3.
15.3.2023 09.53
Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontui ti 14.3. klo 18.
Kokouksen esityslista ja mahdolliset julkiset liitteet löytyvät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/paatoksentekoLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Lisätietoa asioista antavat kunkin asian esittelijät.
Päätökset ovat virallisia, kun pöytäkirjat on tarkastettu.
15.3.2023 08.00
Tuiran, Karjasillan ja Oulujoen seurakunnilla on lapsiperheille tarkoitettu puhelinpalvelu. Perhetoiminnanohjaajalle voi soittaa pienissä pulmissa ja suurissa murheissa.
8.3.2023 13.39
Oulun ev. lut. seurakuntien tuottamat uudet radiopyhäkoululähetykset alkavat 5.3. radio Deissä ja Pookissa.
1.3.2023 08.16
Ensimmäisten naisten papiksi vihkimyksen 35. vuosipäivää juhlistetaan viikkomessulla Oulun tuomiokirkossa 6. maaliskuuta klo 16. Messun toimittaa Oulun tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Satu Saarinen. Puheen pitää piispa Jukka Keskitalo. Tilaisuus on avoin kaikille.
24.2.2023 12.44
Yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui to 23.2. Sofia seurakuntakeskuksessa ja teki historiallisia päätöksiä puheenjohtajansa Petri Satomaan johdolla.
24.2.2023 08.46
Uusi podcast-sarja avaa kirkossa työskentelevien eri alojen ammattilaisten arkea henkilökohtaisesta näkökulmasta. Oulun seurakuntayhtymän tuottama ”Elämästä ja kuolemasta – Kirkon taivaalliset työpaikat” podcastissa kuullaan työntekijöiden tarinoita ja vastataan kysymyksiin, joita moni voi miettiä, mutta harva pääsee kysymään.
23.2.2023 13.04
Seurakuntalehti Rauhan Tervehdyksen lukijatutkimukseen ehtii vastata 24.2. saakka.
21.2.2023 13.52
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä