-
Yhteisvastuukeräys tuotti Oulussa yli 71 000 euroa nuorten hyväksi
Oulun seurakunnissa kerättiin tänä vuonna 71 636 euroa Yhteisvastuukeräykselle. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen kohteena ovat nuoret, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä, menettää elämänhallintansa tai mahdollisuuden hyvään elämään. Keräyksellä tuetaan nuoria sekä Suomessa että maailman katastrofialueilla.
3.12.2024 08.36
-
Seimet kertovat joulun sanomaa
Oulun seurakuntien kirkoissa, kappeleissa ja seurakuntakeskuksissa on esillä jouluseimiä ensimmäisestä adventista loppiaiseen. Jouluseimet ovat asetelmia, jotka kertovat Jeesus-lapsen syntymästä ja joulun sanomasta.
2.12.2024 09.03
-
Joulusanoman ilo voi hukkua arkisten huolien alle
Elinkustannusten nousu ja sosiaaliturvan leikkaukset näkyvät erityisesti diakonian vastaanotolle saapuvien ihmisten elämässä. Ouluilo-keräykseen osallistumalla voi auttaa; jokainen lahjoitus, suuri tai pieni vie eteenpäin.
29.11.2024 14.44
-
Oulun seurakuntien perinteiset joulupolut ja -tapahtumat lapsille ja perheille
Oulun seurakunnat kutsuvat perheet ja lapset nauttimaan joulun tunnelmasta useissa tapahtumissa joulukuun aikana. Joulupolut, kuvaelmat, puuropäivät ja askartelut tarjoavat elämyksiä ja yhdessäoloa eri puolilla Oulua.
27.11.2024 10.29
-
Jouluinen GLORIA in excelsis DEO! -taidenäyttely Sofia seurakuntakeskuksessa
Maarit Niskasen jouluinen GLORIA in excelsis DEO! -taidenäyttely on esillä Sofia seurakuntakeskuksen ala-aulassa arkisin seurakuntakeskuksen aukioloaikojen mukaan ajalla 27.11 - 27.12.2024.
22.11.2024 10.35
-
Kokouspäätökset yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa 21.11.
Oulun ev. lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston kokous oli torstaina 21.11. klo 16.30.
22.11.2024 09.45
-
Joulu alkaa Hoosiannalla Oulun tuomiokirkon portailta la 30.11. klo 17
Oulu täyttyy joulun odotuksen riemusta lauantaina 30. marraskuuta, kun perinteinen Hoosianna-juhla järjestetään jo 12. kertaa Oulun tuomiokirkon portailla. Juhlassa kuullaan myös Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Husson ja Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalon tervehdykset. Huipennuksena lauletaan yhdessä Hoosianna-hymni, joka avaa sydämet adventin riemulle.
21.11.2024 13.39
-
Hoosiannasta uusi taidepop-kappale uhanalaisella pohjoissaamenkielellä – mukana joikua
Jouluradiossa kuullaan Hoosianna-hymnin sanoihin tehty uusi sävellys Hosianna, jonka on tehnyt ja esittänyt pohjoissaameksi Anna Näkkäläjärvi-Länsman. Kappaleesta julkaistaan myös Kevin Francettin ohjaama musiikkivideo. Jouluradion 13. Hoosiannalla halutaan kunnioittaa alkuperäiskansaamme eli saamelaisia.
19.11.2024 15.16
-
Sururyhmä itsemurhan kautta läheisensä menettäneille alkaa helmikuussa
Sururyhmä itsemurhan kautta läheisensä menettäneille alkaa 4.2.2025 Oulussa. Ryhmä on ammatillisesti ohjattu, luottamuksellinen vertaistukiryhmä.
19.11.2024 08.43
-
Oulun seurakunnat tarjoavat maksuttomia jouluaterioita
Tuomiokirkkoseurakunnan, Karjasillan seurakunnan ja Tuiran seurakunnan jouluruokailuihin ilmoittaudutaan marraskuussa. Oulunsalossa, Ylikiimingissä ja Haukiputaalla ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Kaiken kansan puuropäivään Haukiputaalla odotetaan uutta kävijäennätystä.
18.11.2024 12.40
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- 35
- 36
- 37
- 38
- 39
- 40
- 41
- 42
- 43
- 44
- 45
- 46
- 47
- 48
- 49
- 50
- 51
- 52
- 53
- 54
- 55
- 56
- 57
- 58
- 59
- 60
- 61
- 62
- 63
- 64
- 65
- 66
- 67
- 68
- 69
- 70
- 71
- 72
- 73
- 74
- 75
- 76
- 77
- 78
- 79
- 80
- 81
- 82
- 83
- 84
- 85
- 86
- 87
- 88
- 89
- 90
- 91
- 92
- 93
- 94
- 95
- 96
- 97
- 98
- 99
- 100
- 101
- 102
- 103
- 104
- 105
- 106
- 107
- 108
- 109
- 110
- 111
- 112
- 113
- 114
- 115
- 116
- 117
- 118
- 119
- 120
- 121
- 122
- 123
- 124
- 125
- 126
- 127
- 128
- 129
- 130
- 131
- 132
- 133
- 134
- 135
- 136
- 137
- 138
- 139
- 140
- 141
- 142
- 143
- 144
- 145
- 146
- 147
- 148
- 149
- 150
- 151
- 152
- 153
- 154
- 155
- 156
- 157
- 158
- 159
- 160
- 161
- 162
- 163
- 164
- 165
- 166
- 167
- 168
- 169
- 170
- 171
- 172
- 173
- 174
- 175
- 176
- 177
- Seuraava »