Tenori Heikki Rainio avaa Haukiputaan kesämusiikkisarjan

Kuvassa on tenori Heikki Rainio, joka avaa sarjan 20.6.2019 klo 20 Haukiputaan seurakuntakeskuksessa. Kuva: Pette Rissanen.
Sävelhartaussarjan teemaksi on vakiintunut ”Soi kunniaksi Luojan!”. Haukiputaalla on pidetty kesäisiä sävelhartauksia säännöllisesti jo lähes 30 vuotta.
Kesäsarja on laulumusiikkipainotteinen ja samalla monipuolinen, sisältäen mm. monia eri soittimia. Sarjan avaa seurakuntakeskuksessa juhannuksen aatonaattona tunnettu hengellisen musiikin tulkki, tenori Heikki Rainio Turusta. Sarjan päättää elokuun lopussa Cantio Laudis -kuoro Olli Heikkilän johdolla. Heinäkuun 18. päivä on mahdollista kuulla aivan tuoreita sävellyksiä, koska konsertin pianisti on luvannut säveltää pari kuulijoiden etukäteen lähettämää runoa. Konsertissa esitetään nämä runot muun ohjelmiston lisäksi. Kesäillan sävelhartaus –tilaisuudet kestävät noin tunnin ja niihin sisältyy myös virsilaulua ja iltahartaus. Tilaisuudet pidetään Haukiputaan kirkossa tai seurakuntakeskuksessa ja niihin on vapaa pääsy, ohjelma maksaa 5 euroa. Haukiputaan seurakunnan Kesäillan sävelhartaudet ovat odotettu tapahtuma ja niissä käydään paljon myös naapuriseurakunnista. Tilaisuudet ovat luonteva kohtaamispaikka haukiputaalaisille ja kesävieraille. ”Soi kunniaksi Luojan!” –sävelhartaussarjan suunnittelusta vastaa kanttori Hannu Niemelä.
TILAISUUDET JA ESIINTYJÄT:
20.6. Heikki Rainio tenori ja Hannu Niemelä urut ja piano (srk-keskus)
27.6. Iin Harmonikkaviikon opettajia ja oppilaita (kirkko)
4.7. Marina Zharkevich sopraano, Reijo Alatalo baritoni ja Marija Zajcheva piano. (srk-keskus)
11.7. Tomi Punkeri baritoni ja Outi Nissi piano (srk-keskus)
18.7. Emma Hirvilammi mezzosopraano, Jere Hölttä baritoni ja Tetyana Kushniruk piano. (srk-keskus)
25.7. Harppuduo Harpoet: Jane Ilmola ja Olga Kolari. Muina soittimina tenori- ja bassonokkahuilu sekä nyckelharpa (kirkko)
1.8. Elias Niemelä superurut (kirkko)
8.8. Jouni Somero piano (srk-keskus)
15.8. Vaskikvintetti Owla: Arja Ollila trumpetti ja flyygelitorvi, Johannes Ruotsalainen trumpetti ja flyygelitorvi, Sauli Orbinski käyrätorvi, Markus Lankinen pasuuna ja Juha Pisto tuuba (kirkko)
22.8. Haukiputaan Mieskuoro, johtaa Mihkel Koldits (kirkko)
29.8. Cantio Laudis -kuoro, johtaa Olli Heikkilä ja Juha Soranta urut (srk-keskus)
LISÄTIETOJA:
Hannu Niemelä
vastaava kanttori, dir. mus.
Haukiputaan seurakunta
P. 040 - 5471 660
5.6.2019 14.45