Kuvakisan voittajat on valittu!
Oulujoen seurakunta järjesti kesän aikana kuvakisan, jossa etsittiin parasta kuvaa Oulujoen kirkosta. Osanotto kuvakisaan oli ilahduttavan runsasta, kisaan tuli 119 kuvaa 30 eri kuvaajalta.
Raadin mukaan kisaan tuli ilahduttavan hyvätasoisia kuvia, eikä voittajien valinta ollut helppoa. Oulujoen kaunis puujugendkirkko on haastava kuvattava, sillä se on metsän keskellä, korkeiden puiden ympäröimänä. Raati valitsi kärkikolmikkoon kolme hyvin erilaista kuvaa.
Ensimmäiselle sijalle tuli Reija Satokangas kuvallaan Sua kohti, toiselle sijalle tuli Arto Häkkilän ilmakuva Oulujoen kirkosta ja kolmannelle sijalle Juuso Haaralan kuva, jossa Oulujoen kirkko heijastuu vesilammikosta.
Kolme parasta valokuvaa palkitaan 200 euron, 150 euron ja 100 euron lahjakorteilla oululaiseen Digitarvikkeeseen. Kisan voittajakuvat valitsi raati, jonka jäseninä olivat Pohjoisen valokuvaskeskuksen toiminnanjohtaja Alla Räisänen, arkkitehtuurivalokuvaaja llpo Okkonen, pastori Satu Kreivi-Palosaari, valokuvaaja ja tiedottaja Sanna Krook sekä diakoniatyöntekijä Anu Fedotoff.
Raadin kommentit kuvista
1. sija Reija Satokankaan kuva Sua kohti
”Kuvassa on kirkon kaunein osa, pääty, jossa on ympyrä ikkuna. Kuvassa on kaunis sommittelu ja hyvä valo, sen graafisuus puhuttelee. Kuvassa on valoa, ja se kertoo tarinaa, portaista näkee niistä on kulkenut monta kulkijaa. Kirkkoa ympäröivät puut joka puolelta, mutta tässä kuvassa ne eivät ole kirkon edessä, vaan kehystävät kuvaa.”
2. sija Arto Häkkilän kuva
”Kilpailuun tuli useampi hyvä ilmakuva, mutta tässä Arto Häkkilän kuvassa Oulujoen kirkko tulee hienosti osaksi maisemaa. Kuvasta näkyy joki, uusi silta, alueen maaseutumaisuus, puinnin jäljet pellolla. Paikka ja kirkon mittasuhteet näkyvät upeasti lintuperspektiivistä.”
3. sija Juuso Haaralan kuva
”Juuso Haaralan kuvassa, jossa kirkko heijastuu vesilammikosta – siis lätäköstä – on iloa, väriä ja leikkisyyttä, haikeuttakin. Kuva oli poikkesi muista kilpailuun tulleista kuvista, siinä oli uskallettu irrottautua fyysisestä ympäristöstä.”
Valittuja tullaan näkemään muun muassa Oulujoen seurakunnan suruadressissa ja muussa Oulun seurakuntien viestinnässä. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Palkinnot luovutetaan voittajille 1.10. Oulujoen kirkon messun jälkeen kirkkokahveilla pappilassa, noin kello 11.30.
Julkaistu 26.9.2017
28.9.2017 09.00