Uutislistaukseen

Seurakunta harrastusten aarreaittana

Uusi vuosi on uusien alkujen aikaa. Mikä olisikaan parempaa kuin löytää merkityksellinen harrastus, joka rikastuttaa elämää? 

Neljä ihmistä, jotka alustavat kirjoittajaryhmässä.

Oma tarina -kirjoittajaryhmässä alustajina ovat (vas.) pastori Lauri Holma, toimittaja Riitta Hirvonen, viestintäjohtaja Harriet Urponen ja diakoniatyöntekijä Marjukka Huhtelin. Kuva: Natalia Flejszar.

Seurakuntien harrastustarjonta on runsasta. Musiikin saralla voi pohtia haluaisiko laulaa kuorossa tai antaa aikaa sille, että käy konserteissa kuuntelemassa elävää musiikkia. 

Seurakunnissa on paljon erilaisia kerhoja. Kivi- ja tiffanylasikerhossa tehdään kivistä koruja ja lasista tiffanytöitä, on myös käsityökerhoja. Lapsiperheille on perhekerhoja, liikuntakerhoja ja muskareita, koululaisille taas esimerkiksi kokki- ja puuhakerhoja. Monet seurakuntien kerhot ovat maksuttomia. 

Niille, jotka haluavat kirjoittaa, löytyy Oma tarina -ryhmä ja niille, jotka pitävät lukemisesta on lukupiiri tai Kirjavirtaa pappilassa -ryhmä. Harrastaa voi myös Hiljaisuuden joogaa ja onpa alkuvuodesta käynnistymässä oma aivotreeniryhmäkin. 

Jos olet miettinyt, haluaisitko tehdä vapaaehtoistyötä, on sillä saralla paljon mahdollisuuksia. Olitpa sitten ensikertalainen tai kokenut vapaehtoinen, sinulle löytyy oma paikka. Pian alkava Yhteisvastuukeräys tarjoaa monia tilaisuuksia auttaa, mutta apua tarvitaan myös laajemmin diakoniatyössä. 

Erilaiset tapahtumat tarjoavat projektiluonteisesti mahdollisuuden kokeilla vapaaehtoistyötä. Esimerkiksi Raamattu alusta loppuun -tapahtumaan 15.–17.3. Karjasillan kirkkoon etsitään vapaaehtoisia kahvituksiin ja kohtaamisiin. 

Kaipaako sydämesi hengellistä sisältöä? Kirkossa on joka viikko monia mahdollisuuksia hiljentyä ja saada hengellistä matkaevästä. 

Löydä uusi harrastus www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumat.

Tue Jan 16 12:36:36 EET 2024