Hiljaisuuden päivät on mahdollisuus lepoon ilman puhetta
Koskelan seurakuntakodissa voi nauttia hiljaisuudesta yksin ja samalla muiden seurassa 8.–13. lokakuuta. Tapahtumaan ilmoittaudutaan päiväkohtaisesti 6. lokakuuta saakka.
Tuiran seurakunta aloittaa Hiljaisuuden päivät valtakunnallisena hiljaisuuden päivänä 8. lokakuuta. Koskelan seurakuntakodissa on mahdollista olla hiljaisuudessa yhdessä toisten kanssa 8.–13.10. kello 12–17.
Hiljaisten tuntien aikana voi lukea tarjolla olevaa kirjallisuutta, syventyä omiin ajatuksiin ja halutessaan käydä kävelyllä seurakuntakodin läheisyydessä. Osallistujille annetaan päivän aluksi ohjeet ja he sitoutuvat keskinäiseen vaitioloon tapahtuman ajaksi.
Pappi Soili Pitkäsen mukaan tapahtuman tarkoituksena on tarjota tila levolle ja itsensä kuuntelemiselle.
– Päivän aikana voi uppoutua sisimmästä nouseviin ajatuksiin ja tunteisiin. Vaikka tilaisuuden aikana ei keskustella, yhdessä hiljaa oleminen korostaa yhteyttä muihin, läsnä oleviin ihmisiin. Yhdessä hiljaa oleminen voi myös lieventää pelkoja, joita monella on yksin olemiseen liittyen.
– Moni on kiinnostunut osallistumaan retriittiin, mutta ei tohdi tai pysty irrottautumaan sellaiseen useaksi päiväksi. Tämä on mahdollisuus kokeilla, millaista hiljaisuus on.
Hiljaisuuden päivät käynnistyvät rukoushetkellä ja päättyvät ehtoolliseen. Päivän aikana tarjotaan kahvin tai teen sisältävä välipala. Tapahtuma on maksuton ja ilmoittaudutaan päiväkohtaisesti 6. lokakuuta mennessä. Lisätietoa löytyy tapahtuman verkkosivulta.
Valtakunnallista hiljaisuuden päivää on vietetty Hiljan nimipäivänä vuodesta 2000 lähtien. Sen tavoitteena on tuoda esille hiljaisuuden merkitystä vastapainoksi jatkuvalle melun lisääntymiselle. Päivän tarkoitus on myös kiinnittää huomiota meitä nykyisin ympäröivään ääni- ja melusaasteeseen. Hiljaisuuden päivässä ovat mukana muun muassa kansalaisjärjestöt Suomen luonnonsuojeluliitto, Kuulonhuoltoliitto ja Suomen Latu.
26.9.2023 12.38