Karjasillan kirkkoherranvaalin ehdokkaat vaalipaneelissa ti 26.9. klo 18
Karjasillan seurakunnan kirkkoherranvaali käydään su 8.10. Ennakkoäänestys on 2.–6.10.
Ennen ennakkoäänestysviikkoa kutsumme kiinnostuneita tapaamaan ehdokkaita vaalipaneeliin. Se järjestetään ti 26.9. klo 18 OSAO:n salissa Kaukovainiolla osoitteessa Kotkantie 1.
Ehdolla kirkkoherroiksi ovat Oulunsalon kirkkoherra Petri Satomaa, Haukiputaan kirkkoherra Jaakko Tuisku ja Suomen Punaisen Ristin Oulun piirin toiminnanjohtaja Miia Seppänen.
Vaalipaneelissa seurakuntalaiset pääsevät kuuntelemaan ehdokkaiden näkemyksiä muun muassa seurakunnan johtamisesta ja tulevaisuudesta sekä kiinnostavista ajankohtaisista asioista. Vaalipaneelin juontavat Kalevan pääkirjoitustoimittaja Pekka Mikkola ja Oulun seurakuntayhtymän viestintäjohtaja Harriet Urponen. Keskustelun lomassa kuulemme musiikkia Cantio Laudis -kuoron kvartetilta.
100 ilmaista ämpäriä houkuttimena
100 ensimmäistä vaalipaneeliin saapuvaa saa ilmaisen ämpärin.
– Mietimme, mikä olisi sellainen houkutin kirkkoherraehdokkaiden itsensä lisäksi, joka vetäisi väkeä. Nyt jaamme ämpäreitä mukavalla painatuksella, viestintäjohtaja Harriet Urponen kertoo.
Yleisöllä on mahdollisuus ehdottaa juontajille kysymyksiä esitettäväksi vaalipaneelissa. Linkki lomakkeelle on sivulla www.oulunseurakunnat.fi/vaalipaneeli ja kysymyksiä voi jättää 20.9. saakka.
Millaisia johtajia juuri nämä ehdokkaat seurakunnalle olisivat? Mihin suuntaan he haluaisivat kehittää Karjasillan seurakuntaa? Mitä asioita he pitävät seurakunnassa tärkeänä, tämä kaikki selviää vaalipaneelissa 26.9. Kirkkoherranvaalit oli Karjasillalla viimeksi 23 vuotta sitten.
– Tuolloin äänestysprosentti oli vain 4,9 ja ääniä annettiin yhteensä 1107. Saimme silloin erinomaisen kirkkoherran, Juhani Lavangon, joka nyt jää eläkkeelle. Tavoittelemme rohkeasti kaikkien aikojen parasta äänestystulosta Oulun seurakunnissa, Urponen hehkuttaa.
Kaikki vaaleista: www.oulunseurakunnat.fi/vaalit
Lisätietoja
17.9.2023 15.25