Uutislistaukseen

Kuva Veijo Koivulan kunniamerkki kuvaaja_ Suomen ekumeeninen neuvosto_ Suvi-Tuulia Vaara.jpg Veijo Koivula sai tiistaina Pyhän Karitsan Ritarikunnan komentajamerkin. Kuvaaja: Suvi-Tuulia Vaara/Suomen ekumeeninen neuvosto

Oulun ekumenian uranuurtaja rovasti Veijo Koivulalle Pyhän Karitsan Ritarikunnan komentajamerkki

4.11.2021 14.08

Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo myönsi Suomen Ekumeenisen Neuvoston syyskokouksen yhteydessä 2.11.2021 oululaiselle rovasti TL Veijo Koivulalle Pyhän Karitsan Ritarikunnan komentajamerkin.  Pyhän Karitsan Ritarikunta on Suomen ortodoksisen kirkon vuonna 1935 perustama ja hallinnoima hengellinen ritarikunta. 

Suomen Ekumeenisen Neuvoston puheenjohtaja arkkipiispa Tapio Luoma piti myös kiitospuheen rovasti Koivulalle, joka on ollut keskeinen ekumeeninen toimija paikallisesti Oulussa ja valtakunnallisesti jo liki neljänkymmenen vuoden ajan. Koivula työskentelee Oulun evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän keskusrekisterin johtajana ja on toiminut eri luottamustehtävissä Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa 1970-luvulta lähtien. Koivula on myös toimittanut lukuisia kirkkovuotta, jumalanpalveluselämää ja ikoneita käsitteleviä teoksia. Henkilönä hänet tunnetaan avuliaana ja ahkerana yhteydenrakentajana, jolle ekumenia on sydämen asia.

Veijo Koivula kertoo antavansa hyvin suuren arvon tunnustukselle:  

”Ortodoksinen kirkko on ollut minulle jo vuosikymmenet läheinen ja tärkeä. Luterilaiset ja ortodoksit tekevät maassamme hyvää yhteistyötä. Esimerkiksi ortodoksisella ikonimaalauksella on ollut hyvin merkittävä ekumeniaa edistävä vaikutus. Ikonimaalausryhmissä on mukana paljon luterilaisia, ja sitä kautta ikonimaalaus on noussut merkittävämmäksi myös meidän kirkossamme. Ortodoksien rikas jumalanpalveluselämä ja kirkkomusiikki rikastuttavat myös meidän kirkkoamme.”

 

Lisätietoa syyskokouksesta Suomen ekumeenisen neuvoston verkkosivuilta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

 

Mikä on Suomen Ekumeeninen Neuvosto   

Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) on maassamme toimivien kristillisten kirkkojen yhteistyöelin. Jäsenkuntaan kuuluu myös kumppanuusjärjestöjä. SEN on perustettu vuonna 1917 ja on maailman vanhimpia kansallisia ekumeenisia neuvostoja. Kirkkojen Maailmanneuvosto on perustettu vuonna 1948. Ekumenia tulee kreikankielen sanasta oikoumene ja tarkoittaa koko asuttua maailmaa. Ekumeeninen liike on kristillisen kirkon historiassa melko nuori ilmiö. Se on kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin kuuluvien kristittyjen yhteinen liike, joka syntyi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Muotoutumisvaiheensa jälkeen ekumeeninen liike vakiinnutti asemansa merkittävänä kirkkojenvälisen yhteydenpidon kanavana. Ekumeeninen liike on järjestäytynyt myös moniksi organisaatioiksi. Ekumenia on toimintaa johon kirkot, kristilliset yhteisöt ja kristityt osallistuvat omista tunnustuksistaan käsin.


Julkaistu 4.11.2021