Uutislistaukseen

Ouluilo-keräys auttaa heikoimmassa asemassa olevia oululaisia   

Syyskuun alussa on käynnistynyt Oulun seurakuntayhtymän rahankeräyskampanja ”Ouluilo”, jolla kerätään varoja taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien oululaisten auttamiseen.  

Ouluilo_Kerays_ihmiset.png

Ouluilo-keräyksellä autetaan taloudellisesti heikoimmassa olevia oululaisia.


Keräysvaroja käytetään ihmisten taloudelliseen auttamiseen Oulun seurakuntien diakoniatyön kautta tilanteissa, joissa muut etuudet ja sosiaalitoimen tuki ei ole riittävää. Varat ohjataan lyhentämättöminä avustustoimintaan ilman erillisiä keräyskuluja. 

”Nyt alkaa näkyä koronapandemian vaikutus ihmisten taloudelliseen tilanteeseen. Diakoniatyön piiriin on tullut uusia asiakasryhmiä ja asiakasmäärä on kasvanut. Siksi Ouluilo-keräystä ei ole haluttu rajata millekään tietylle kohderyhmälle, esimerkiksi perheille tai yksinäisille”, Oulun seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijä Kari Rekilä sanoo.   

Keräysvaroilla voidaan esimerkiksi maksaa laskuja, tai sen turvin voidaan myöntää ruokakassi tai lahjakortti ruokakauppaan. Sopivin tapa auttaa katsotaan tilannekohtaisesti.     

Varoilla rahoitetaan myös työttömien ja vähävaraisten ruokailuja, joita järjestetään säännöllisesti Oulun seurakunnissa.    

Ouluilo-keräys jatkuu vuoden loppuun. Lisätietoa keräyksestä ja lahjoitustavat osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/ouluilo

Oulun seurakuntayhtymälle on myönnetty pysyvä rahankeräyslupa diakoniseen avustustoimintaan. Lupa on voimassa 1.9.2020 alkaen toistaiseksi. Rahankeräyslupa: numero RA/2020/678  

1.9.2021 08.39