Uutislistaukseen

Käsityökauppa Silimukka Facebookiin

Joulun alla Oulun Torikadulla pop up -myymälänä toiminut Oulun seurakuntien ylläpitämä käsityökauppa Silimukka on avannut Facebook-kaupan.

Käsityökauppa Silimukan logo

Myynnissä on yksilöllisiä käsitöitä, kuten villasukkia ja -lapasia, korvakoruja, nukkeja ja peitteitä. Myynnistä saatu tuotto käytetään lähetystyön hyväksi.

Oulunsalon seurakunnan lähetyssihteeri, lähetystyön koordinaattori Ulla Mäkisen mukaan verkkomyynnin aloittamista joudutti osaltaan koronapandemian pitkittyminen.

”Seurakunnissa on perinteisesti kerätty lähetystyölle varoja muun muassa myyjäisten avulla, jotka olivat ennen isojakin tapahtumia. Viime vuonna emme pystyneet järjestämään esimerkiksi vappumyyjäisiä, eivätkä myyjäiset todennäköisesti toteudu tänäkään vuonna. Nyt kun kauppaa ei voida käydä kasvotusten, varainhankintaa on tehtävä muilla keinoilla.”

”Verkkokauppa oli luonteva uudistus Silimukalle. Olimme miettineet sitä jo pitempään. Verkkokaupan yleistyessä on järkevää mennä sinne, missä ihmisiä liikkuu. Verkko on tällainen paikka”, Mäkinen sanoo.

Myyntivalikoimaan voi tutustua tuotteita esittelevien kuvien avulla. Kuvia päivitetään sivuille sitä mukaa, kun uutta ostettavaa tulee tarjolle. Ostopäätös tai lisäkysymykset tuotteesta lähetetään Facebookin Messenger-viestillä. Viestissä tulee olla ostajan puhelinnumero. Ostoksesta sopimisen jälkeen tuotteen voi maksaa puhelimeen lähetetyn maksulinkin avulla. Kun summa näkyy myyjällä, tuote postitetaan maksua seuraavana perjantaina.

Jokainen käsityö on yksilöllinen, ja kahta täysin samanlaista tuotetta käsityökaupassa ei ole.

”Jokaisen tekijän kädenjälki on erilainen. Tässä piilee myös käsitöiden viehätys”, Mäkinen pohtii.

Käsityökauppa Silimukka Facebookissa: https://www.facebook.com/kasityokauppasilimukkaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Tuotteita voi ostaa myös sähköpostitse kasityokauppa.silimukka@gmail.com ja puhelimitse 040 709 1183.

18.3.2021 10.23