Hautausmaakierrokset toteutuvat myös tänä kesänä
Oululaisten suurnaisten ja -miesten elämäntarinoihin pääsee jälleen tutustumaan maksuttomilla hautausmaakierroksilla.
Asiantuntevien oppaiden vetämiä kierroksia järjestetään sekä Oulujoen hautausmaalla että Oulun hautausmaalla Intiössä. Kierrokset toteutetaan säästä riippumatta. Aiemmista kesistä poiketen kierroksille ilmoittaudutaan nyt etukäteen 25.6. alkaen osallistujamäärän rajoittamiseksi ja turvavälien säilyttämiseksi.
”Moni kesätapahtuma on peruttu koronan vuoksi. Halusimme kuitenkin tarjota mahdollisuuden suosituille kierroksille, mutta samalla huolehtia turvallisuudesta. Ennakkoilmoittautumisen avulla pystymme rajaamaan osallistujamäärää ja huolehtimaan paremmin turvaväleistä ja hygieniasta. Kierroksille ei myöskään pidä tulla sairaana”, sanoo Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra, tuomiorovasti Satu Saarinen.
Oulun hautausmaalla järjestetään tunnin mittaisia kierroksia maanantaisin 6.7.–10.8. Lähtö on kello 18 ja klo 19.15 Puistopuutarhurin talon edestä (Kajaanintie 1). Kierrosten teema vaihtelee: joukkoon mahtuu tarinoita niin merenkulun ja tervakaupan kulta-ajan suuruuksista kuin taiteilijoista ja yhteiskunnallisen elämän vaikuttajista. Yleisesti kierrokset keskittyvät elämäntarinoihin kunkin teeman mukaisesti, mutta kierroksen aikana tutustutaan myös hautausmaan moniin muistomerkkeihin ja kristilliseen hautausmaakulttuuriin.
Oulun hautausmaakierrosten teemat:
6.7. klo 18.00 Mistä Oulu ennen eli? / Sodan ja rauhan sankareita
6.7. klo 19.15 Mistä Oulu ennen eli? / Sodan ja rauhan sankareita
13.7. klo 18.00 Kulttuurin kaikuja
13.7. klo 19.15 Kulttuurin kaikuja
20.7. klo 18.00 Mistä Oulu ennen eli?
20.7. klo 19.15 Mistä Oulu ennen eli?
27.7. klo 18.00 Laulua ja soittua
27.7. klo 19.15 Laulua ja soittua
3.8. klo 18.00 Kaiken takana on nainen
3.8. klo 19.15 Kaiken takana on nainen
10.8. klo 18.00 Siveltimellä ja sulkakynällä / Kaiken takana on nainen
10.8. klo 19.15 Siveltimellä ja sulkakynällä / Kaiken takana on nainen
Oulujoen hautausmaakierrokset:
9.7. klo 17.30
30.7. klo 17.30
Lähtö Oulujoen kirkon parkkipaikalta (Oulujoentie 69) ja kierroksen kesto on 1,5 h.
Kierroksen kohteena on Pohjois-Suomen ainoa puujugend-tyyliä edustava Oulujoen kirkko. Samalla kierroksella tutustutaan myös Oulujoen pappilaan ja Oulujoen hautausmaahan.
Oulun ev.lut. seurakunnat, Go Arctic Events ja Oulun seudun oppaat ry järjestävät kierrokset yhteistyössä.
Lisätietoja kierroksista Oulun seudun oppaat ry:n sivuilla
22.6.2020 11.26