Virtuaaliset jumalanpalvelukset houkuttelevat osallistumaan
Oulun ev.lut. seurakuntien jumalanpalvelukset siirtyivät verkkoon viime viikolla ja toistaiseksi jumalanpalveluksiin voi osallistua vain etänä eri lähetyksiä seuraamalla. Kirkoissa paikalla ovat ainoastaan jumalanpalvelusten toimittajat. Virtuaaliseurakunta on kokoontunut lähetysten ääreen monituhatpäisenä.
Viime sunnuntaina Oulun seurakuntien lähetyksiä seurattiin vilkkaasti. Oulun tuomiokirkon jumalanpalvelusta seurasi noin 4900 katsojaa. Tavallisena sunnuntaina tuomiokirkon jumalanpalvelusta on seurannut noin 2000 katsojaa. Viime sunnuntaina Tuiran kirkon lähetykseen osallistui noin 1850 katsojaa, Karjasillan lähetystä katsoi 1728 katsojaa, Kiiminkiä seurasi 1179 katsojaa ja hieman myöhemmin lähetettyä Oulunsalon jumalanpalvelusta katsoi 572 seuraajaa.
Tuiran seurakunnassa jouduttiin pikaisesti valmistautumaan viime viikolla ihan uuteen toimintaan, sillä sieltä ei virtuaalikirkkolähetyksiä ole aiemmin ollut. Tuiran seurakunnan kappalainen Anna-Leena Häkkinen kertoo, että sunnuntai-illan iltavesper-lähetys vaati harjoittelua ja suunnittelua.
– Lähetyksen jälkeen saimme palautetta toimittajien äänten kuuluvuuden epätasapainosta. Tulevissa lähetyksissä tähän on jo kiinnitetty huomiota, Häkkinen kertoo.
Häkkinen myös toivoo, että lähetyksistä annettaisiin palautetta, myös siitä mitä seurakuntalaiset kaipaavat lähetettäväksi.
– Meillä on suuri mahdollisuus ja rikkaus lähteä yhdessä tiimeinä näitä lähetyksiä suunnittelemaan ja toteuttamaan. Tämä on innostavaa työtä, sillä lähetysten toteutuksessa vain taivas on rajana. Kirkkotilan ja jumalanpalveluksen pyhyys ja luonne otetaan aina huomioon, hän kertoo.
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Salla Autere oli viime sunnuntaina toimittamassa jumalanpalvelusta Oulun tuomiokirkosta ja kertoo, että virtuaalikirkkolähetyksiä on tehty Tuomiokirkosta jo pidemmän aikaa, joten ihan uuden edessä ei oltu.
– Me tiesimme, että virtuaalikirkon kautta oli paljon ihmisiä läsnä, eikä netti kadottanut pyhän tai juhlan tuntua tilaisuudesta. Aivan kuten muinakin sunnuntaina, jumalanpalvelus tuntui yhteisölliseltä, Autere kuvailee.
– Minusta on aika mahtavaa, että hengessä voi olla mukana, vaikka sieltä omalta kotisohvalta tai aamupalapöydästä, Autere kertoo.
Virtuaalikirkossa lähetetään sunnuntaisin jumalanpalvelukset ilman läsnä olevia seurakuntalaisia. Sunnuntaina 29.3. Oulun tuomiokirkossa sekä Tuiran ja Oulujoen kirkoissa mukana ovat Oulu Sinfonian muusikot. Lisäksi lähetetään maanantaista lauantaisiin iltahartaus klo 18. Sunnuntaisin klo 18 lähetetään vesper. Keskiviikkoisin lähetetään iltamusiikkia -konsertteja klo 19.
Ajankohtaiset ja päivitetyt tiedot löytyvät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/virtuaalikirkko. Lisäksi lähetyksiin pääsee osallistumaan Oulun seurakuntien nettiradion kautta www.oulunseurakunnat.fi/verkkokirkko.
Julkaistu 27.3.2020
27.3.2020 16.32