Kirkkohallitus: Kastettavalle lapselle riittää jatkossa yksi kummi
Esitys edellyttää muutosta kirkkojärjestykseen.
Viime toukokuussa kirkolliskokous käsitteli edustaja-aloitetta, jossa esitettiin kummiuden vaatimusten keventämistä. Muutoksen taustalla ovat tilanteet, joissa kasteen esteenä on ollut kummien puute. Ainoastaan yhden kummin nimeämiseen tarvitaan tällä hetkellä kirkkoherran erillispäätös. Kirkkojärjestyksen muutosesityksen valmistelu annettiin kirkkohallituksen tehtäväksi.
Nykysäännösten mukaan kastettavalla tulee olla ainakin kaksi kummia, jotka ovat joko luterilaisen kirkon tai niin sanotun Porvoon yhteisön jäsenkirkon kastettuja ja konfirmoituja jäseniä. Kastettavan lapsen kummien määrällä ei ole ylärajaa.
Kasteen jälkeen lapselle voidaan erityisestä syystä lisätä enintään kaksi kummia. Päätöksen kummin lisäämisestä voi tehdä lapsen huoltajien hakemuksesta lapsen seurakunnan kirkkoherra.
Esityksestä kirkkojärjestyksen muutokseen pyydetään kirkon laintarkastustoimikunnan lausunto. Mikäli ehdotettu muutos hyväksytään kirkolliskokouksessa, muutos tulee tämänhetkisen arvion mukaan voimaan ensi vuoden alusta.
17.9.2019 14.53