Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Jan Lehtola konsertoimassa Lyonissa. Kuva: Mika Koivusalo
Lehtola soittaa konsertissaan romantiikan ajan teoksia säveltäjäniminä Otto Olsson, Sulo Salonen, Arthur Bird ja Oskar Merikanto. Ohjelmassa on muun muassa Lehtolan kantaesittämä Oskar Merikannon teos Kromaattinen fantasia, joka on ollut viime joulukuuhun saakka yleisölle tuntematon. Konsertti aloittaa Jan Lehtolan Lappiin suuntautuvan kiertueen, ja illan aikana on mahdollista myös ostaa Jan Lehtolan levyjä ja kirjoja.
Urkutaiteilija, opettaja, tutkija ja kirjailija samassa persoonassa
Musiikin tohtori Jan Lehtola on tunnetuimpia kansainvälisiä urkutaiteilijoitamme massamme. Hän opettaa päätyökseen Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Kuopiossa urkujensoittoa. Tämän lisäksi hän konsertoi laajalti ja kirjoittaa. Viime marraskuussa hän debytoi BBC Philharmonic -orkesterin solistina soittaen Kaija Saariahon Maan varjot uruille ja orkesterille. Kuluvan kauden aikana Lehtola konsertoi Saksassa, Luxemburgissa ja Italiassa.
Jan Lehtolan discografia sisältää lähes 50 äänitettä. Äänitteiden lisäksi Lehtola on julkaissut tutkimuksia; hän on toimittanut Oskar Merikannon kirjeet ulkomailta vaimolle Liisalle. Jan Lehtola on myös kysytty asiantuntija urkuhankkeissa. Hän on tälläkin hetkellä mukana usean historiallisen soittimen restaurointiprojektissa sekä Helsingin Musiikkitalon konserttisalin urkutyöryhmässä, jonka tehtävänä on suunnitella salin uudet urut.
Julkaistu 2.9.2019
2.9.2019 10.31