Menovinkkejä viikolle 1

4.1.2017 13.21

Tuiran kirkko2 Marjatta Savolainen SAA KÄYTTÄÄ VAPAASTI_M.jpg

Barokin säveliä talvipäivän siniseen hetkeen.

 

 

Tammikuun ajan voi Tuiran kirkossa kuulla neljänä peräkkäisenä sunnuntaina tunnelmallisia konsertteja. Musiikkia talvipäivän siniseen hetkeen -konserttisarja on muodostunut jo perinteeksi Tuiran seurakunnassa. 

”Halusimme konserttisarjan ajankohtaan, joka on konserttielämän suhteen hiljainen. Ihmiset voivat tulla vaikka päiväkävelyllään sinisen hetken aikaan hiljentymään musiikin äärelle”, kertoo Tuiran seurakunnan kanttori Raakel Pöyhtäri.

Konsertit järjestetään sunnuntaisin tammikuussa 8.1, 15.1., 22.1. ja 29.1. kello 14 alkaen.

Konserttisarjan aloittaa 8.1. ”Telemann Tuirassa” -konsertti, jossa barokkimusiikki soi periodisoittimin. Konsertissa esiintyvät Pekka Elsilä (traverso), Johanna Leponiemi (barokkiviulu), Carolina Bjon (barokkisello) ja Virve Räisänen (cembalo).

Myös toinen konsertti 15.1. keskittyy barokin ajan musiikkiin Bachin sävelin, siinä esiintyvät Raakel Pöyhtäri, piano sekä jousiyhtye.  Kolmannessa konsertissa 22.1. mezzosopraano Annastiina Tahkola esittää yhdessä pianisti Kiril Kozlovskyn kanssa muun muassa Madetojan ja Kuulan lauluja. Oulun seurakuntien ja Oulun konservatorion puhallinyhtyeet päättävät konserttisarjan.

Konsertteihin on vapaa pääsy, käsiohjelma maksaa 5 euroa.

 

Oulun ev.-lut. seurakuntien menovinkit 2.1.–8.1.2017

 

Miesten juttutupa keskiviikkona 4.1. kello 16–17.30 Palokan seurakuntakodissa (Parkettitie 3 90800).  Miesten juttutupa on tarkoitettu kaikenikäisille miehille. Juttutupaan voi tulla mukaan milloin vain. Keskusteluja ohjaavat Tuiran seurakunnan vapaaehtoiset Pertti Taimisto ja Kalevi Huovinen. Juttutupa kokoontuu kerran kuukaudessa keskiviikkoiltaisin klo 16–17.30 välisenä aikana. Juttutuvassa tarjotaan ilmaiset pullakahvit. Kokoontumiset kevään 2017 aikana seuraavasti: 4.1., 1.2., 1.3., 5.4., 3.5., 7.6.

Hiljaisuuden messu torstaina 5.1. kello 19 Pyhän Luukkaan kappelissa (Yliopistokatu 7). Messun toimittaa Ulla Säilä. Musiikista vastaa Resonanssi -lauluryhmä.

Loppiaisen messut kello 10 Oulun tuomiokirkossa sekä Oulujoen, Yli-Iin, Karjasillan, Haukiputaan, Tuiran, Kiimingin ja Oulunsalon kirkoissa sekä Pyhän Luukkaan kappelissa. Loppiaisen evankeliumi kertoo Tiernapojistakin tutuksi tulleista idän tietäjistä, siis niistä ”kolomesta Itäisen maan viisasta miehestä”, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle.

Loppiaisen lauluhetki perjantaina 6.1. kello 11.30 Oulujoen pappilassa (Oulujoentie 72). Laulua ja kahvittelua yhdessä. Vapaaehtoinen maksu lähetystyön hyväksi.

Jäälin kappelin 40-vuotisjuhla ja loppiaisen messu perjantaina 6.1.2017 kello 13 Jäälin kappelissa (Rivitie 9). Jäälin kappelin 40-vuotisjuhla alkaa kello 13 messulla, jonka toimittaa Pauli Niemelä ja saarnaa emeritus kirkkoherra Hannu Pelkonen, avustamassa Miia Seppänen.  Messussa esiintyy myös mieskvartetti ja viulistiryhmä. Messun jälkeen juhlakahvit.

Kauneimmat joululaulut perjantaina 6.1. kello 17 Koskelan seurakuntakodissa (Koskelantie 86, käynti Mertatien kautta). Tilaisuuden juontaa Pasi Kurikka, kanttorina Tommi Hekkala. Tilaisuudessa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuralle. Kahvitarjoilu.

J. S. Bachin Jouluoratorio, BWV 248 (Kantaatit IV-VI) perjantaina 6.1. kello 18–19.30 Oulun tuomiokirkossa (Kirkkokatu 3a). J. S. Bachin Jouluoratorion kolme jälkimmäistä kantaattia esitetään aikaisempien vuosien tapaan, tuomiokirkossa loppiaisena 2017. Esiintymässä Virva Puumala (sopraano), Sirkka Rautakoski (altto), Niall Chorell (tenori), Tomi Punkeri (basso) sekä Cantio Laudis -kuoro ja Oulun Kamariorkesteri.  Olli Heikkilä johtaa musiikkia. Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €.

Kastemessu sunnuntaina 8.1. kello 12 Pyhän Andreaan kirkossa (Sulkakuja 8). Kastemessun toimittaa Heikki Karppinen, avustavat Esa Nevala ja Sanna-Kaisa Kaski, kanttorina Sirpa Ilvesluoto. Kolehti nimikkolähetystyölle:  Radiolähetystyö Intiassa, Medialähetysjärjestö Sanansaattajien kautta.

Musiikkia talvipäivän siniseen hetkeen: -konserttisarja: "Telemann Tuirassa"-konsertti sunnuntaina 8.1. kello 14 Tuiran kirkossa (Myllytie 5).  Konsertissa kuullaan barokkimusiikkia periodisoittimilla. Esiintymässä Pekka Elsilä (traverso), Johanna Leponiemi (barokkiviulu), Carolina Bjon (barokkisello) ja Virve Räisänen (cembalo). Vapaa pääsy, ohjelmamaksu 5 euroa.

 

Kuva: Marjatta Savolainen

« Uutislistaukseen