Emilia Kallonen avaa lauluillaan ikkunan karjalaiseen kulttuuriin

Itkijä tarvitsee aina yhteisön, Kallonen toteaa. Oulun-konsertin hän halusi rakentaa vainajien muistelun teemalle, koska tämä yhteisö kohtaa hänet nimenomaan Vanhassa kappelissa ja juuri tähän aikaan kirkkovuotta.

– Haluan luoda hiljentymisen tilan, jossa yleisöllä olisi mahdollisuus pysähtyä ja muistaa omia läheisiään.

Muinaiskarjalaiseen perinteeseen pohjautuva itkuvirsi on osa valitusrunoutta, jota tunnetaan kaikissa kulttuureissa. Itkuvirsi-termi on tutkijoiden antama: Karjalassa on puhuttu virsityksestä, luadimisesta ja iänel’ itkusta.

Itkuvirressä sen sävel, sanat sekä esitystilanne muodostivat kokonaisuuden. Osa itkuista liittyi arkisiin tapahtumiin ja niiden herättämiin tuntemuksiin, mutta olivat ennen muuta oleellinen osa eri ero- ja siirtymäriittejä kuten häitä ja hautajaisia. Morsiamelle itkettiin lapsuudenkodista lähtiessä ja sulhasen kotiin siirryttäessä. Hautajaisissa saattoi olla kymmeniäkin eri itkuja. Eestä itkijän tehtävänä oli tuoda toivoa ja tasapainoa muutoksen liikauttamaan elämäntilanteeseen.

Kallosen mukaan itkuvirsi onkin eräänlainen aikaikkuna karjalaiseen elämänasenteeseen ja -järjestykseen.

Itkuvirret lähes vaimenivat talvi- ja jatkosodan vuosiin karjalaisen kulttuuriyhteisön hajaannuttua. Niiden uusi tuleminen alkoi 2000-luvun taitteessa. Opinnoissaan karjalaiseen kulttuuriin perehtynyt Emilia Kallonen kuuluu tähän itkuvirsiperinteen elvyttäjien ja uudistajien kasvavaan joukkoon.

Emilia Kallosen soolokonsertti kuullaan Vanhassa kappelissa (Kajaanintie 3, 90100 Oulu) torstaina 30.11. kello 18.