Uutislistaukseen

Grooveimpia joululauluja livebändin kanssa tuomiokirkossa

Livemusiikin ja joululaulujen ystäviä hemmotellaan Oulussa, kun Grooveimmat joululaulut kajahtavat Oulun tuomiokirkossa sunnuntaina 3.12. kello 18. Kaikille avoimessa rennossa joululaulutilaisuudessa jalat saavat vipattaa ja sormet napsua, kun yleisö pääsee laulamaan joululauluja livebändin säestyksellä. Lisätietoa oulunseurakunnat.fi/joulu

Kuvassa on muusikko bassokitara kädessä, jota hän soittaa

Grooveimpien joululaulujen äänentoistosta vastaava Matti ”Watti-Matti” Niemi on tuttu hahmo oululaisessa musiikkielämässä.

– En ole koskaan laskenut, mutta kyllä keikkoja reilun kolmenkymmenen vuoden aikana on paljon kertynyt, Niemi sanoo.

Niemi suhtautuu jouluun kahtiajakoisesti. Toisaalta jouluun kohdistuu paljon odotuksia, mutta joulu on mukavaa aikaa siksi, että silloin on oikeus rauhoittua. Joululaulut kuuluvat oleellisesti jouluun.

– Monet joululauluista on ikonisia kappaleita, jotka herättävät paljon tunteita. On rikkaus saada kuulla lauluista erilaisia versioita. Paljon on myös tullut uusia hyviä joululauluja, Niemi toteaa.

Niemi esiintyy mielellään kirkossa, jonne hänen mukaan sopii hyvin monenlainen musiikki.

– Kirkkokeikat ovat suosikkejani, kirkot ovat niin kauniita ja rauhoittavia paikkoja. Olemme esiintyneet kirkoissa esimerkiksi Frosty River -bändillämme. Arvostan suuresti sitä, että kirkoissa on paljon monipuolista kulttuuritarjontaa, Niemi sanoo.

Oulun tuomiokirkon kaiku vaikuttaa oleellisesti siihen, miltä bändi kirkkosaliin kuulostaa.

– Kirkon akustiikka on haasteellinen sähköiselle musiikille ja etenkin lyömäsoittimille, mutta sen saa kyllä toimimaan, Niemi toteaa.

Bändissä ovat mukana Sanni Antikainen laulu, Jomppe Itkonen rummut, Tuukka Nygård kitarat, Kari Kuivamäki koskettimet, Eetu Heikkinen basso, Esa Rättyä laulu ja percussiot. Tilaisuuden juontaa Heidi Karvonen.

Grooveimmissa joululauluissa tärkeää on myös hyvän tekeminen, kolehti kerätään Kirkon ulkomaanavun kautta maailman katastrofialueilla olevien ihmisten auttamiseksi.

Grooveimmat joululaulut -tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Oulun tuomiokirkossa marraskuussa 2022. Tänä vuonna Grooveimmat joululaulut kuullaan tuomiokirkossa 3.12. kello 18. Vapaa pääsy.

Heidi Karvonen
Heidi Karvonen
Diakoniatyöntekijä, tiimivastaava

Mon Nov 20 08:49:57 EET 2023