Uutislistaukseen

Toimintahäiriö krematoriolla, lauantain siunauksia ei tarvitse siirtää, uutista päivitetty pe 21.4. klo 14

Intiön kappeli ja krematorio kärsivät savuvahingoista varhain perjantaiaamuna. Vahingot syntyivät, kun krematorion uunin luukku ei sulkeutunut kunnolla ja savu levisi rakennukseen. Palokunta oli paikalla nopeasti. Palokunnan savusukeltajat saivat tilanteen hallintaan. Ihmisille ei aiheutunut vaaraa tilanteesta.

Päivitetty tiedote 21.4.2023 klo 14 

Toimintahäiriö krematoriolla, lauantain siunauksia ei tarvitse siirtää

Viitaten aamulla lähettämäämme tiedotteeseen vahvistamme, että lauantain siunaustilaisuuksia ei tarvitse siirtää Intiön kappelista toisiin tiloihin. Tilat ionisoidaan ja salit ja aula siivotaan. Perjantain siunaustilaisuudet siirrettiin Vanhaan kappeliin ja tieto siirroista saatiin hyvissä ajoin omaisille. 

Krematorion toiminnassa tulee vähintään kahden, ehkä useammankin päivän toimintakatkos. Tänä aikana vian syy selvitetään ja ryhdytään tarvittaviin korjaustoimiin. On mahdollista, että tulevaa tuhkausruuhkaa joudutaan purkamaan yhteistyössä Kokkolan, Kajaanin ja ehkä Rovaniemenkin kanssa. Toiminta Intiössä jatkuu heti, kun uunin mekanismi saadaan kuntoon. 

Intiön kappeli ja krematorio kärsivät savuvahingoista varhain perjantaiaamuna. Vahingot syntyivät, kun krematorion uunin luukku ei sulkeutunut kunnolla ja savu levisi rakennukseen. Palokunta oli paikalla nopeasti ja savusukeltajat saivat tilanteen hallintaan.

Krematoriolla työskennelleet poistuivat tilasta sulkemalla ovet, soittamalla palokunnan sekä varmistamalla ettei tiloissa ollut muita. Ihmisille ei aiheutunut vaaraa tilanteesta. 

Lisätietoja: Hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärvi p. 040 5102 839 

 

Tiedote klo 10.30: Intiön kappelin käyttökatko savuvahinkojen vuoksi 

Tilanne aiheuttaa käyttökatkon krematorion ja kappelin toimintaan. Käyttökatkoksen pituutta arvioidaan. Perjantain siunaukset on siirretty toisiin tiloihin, lähinnä Intiön hautausmaalla sijaitsevaan Vanhaan kappeliin. 
– Viimeisimmän arvion mukaan lauantain siunaukset voitaisiin järjestää kappelissa. Savun tuoksu on vähentynyt merkittävästi. Lopullinen tilannearvio tehdään klo 12 aikana. Asiaa selvitellään parhaillaan, hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärvi sanoo. 

Oulun seurakuntayhtymän kiinteistöpalvelut arvioi, mitä vaikutuksia savu ja noki aiheuttavat tilojen käyttöön. Tässä yhteydessä selvitetään myös sitä, tuleeko krematoriotuhkauksiin käyttökatkos.  

Intiön kappeli on otettu käyttöön vuonna 1973. Oulun seurakunnat päättivät maaliskuussa kappelin ja krematorion peruskorjauksesta, joka alkanee joulukuussa. Yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee kokouksessaan 27.4. kappelin peruskorjauksen toteutussuunnitelmia. Investointisuunnitelmassa on krematorion laajennus, jossa rakennettaisiin tilat kahdelle krematorion uunille suodatinlaitteistoineen. Tällä hetkellä krematoriossa on vain yksi uuni.

21.4.2023 10.31