Uutislistaukseen

Jeesuksen kuolinhetken hartaudessa nähdään ja kuullaan kehollinen teos

Oulun tuomiokirkossa nähdään vaikuttava tanssiteos, kun pitkänäperjantaina klo 15 Tuuli-Maaria Louhensalo-Lindström tanssii Ernst Blochin ”Jewish Life” -sarjasta osan Rukous. Raamatuntekstejä lukee näyttelijä Janne Raudaskoski, sellistinä on Oskari Elomaa. Teoksessa hiljennytään Jeesuksen kuolinhetken aikaan yhdessä sanojen, sävelten, liikkeen ja hiljaisuuden kanssa. 

Tuuli-Maaria Louhensalo-Lindström ja Oskari Elomaa tulkitsevat Raamatun tekstejä, kuva Satu Saarinen

Jeesuksen kuolinhetken rukoushetki on yksi koskettavimmista pääsiäisen ajan tapahtumista. Sitä vietetään pitkänäperjantaina klo 15. Alttari on puettu mustaan asuun. Valot ovat sammuneet, urut eivät soi. Olemme ihan kristinuskon ytimessä.

– Jeesuksen elämän naiset olivat hänen rinnallaan loppuun asti. Minua on tänä vuonna koskettanut monien äitien tuska vankiloiden ovien ulkopuolella, kun he eivät pääse hyvästelemään kuolemaantuomittuja lapsiaan, kertoo tuomiorovasti Satu Saarinen. 

Vanhan testamentin tekstit, joita hartaushetkessä luetaan, ovat profeettojen ja psalmien kirjoista. Myös apokryfisestä Barukin kirjasta kuullaan otteita.

Tekstit ovat voimakkaita ja niiden kautta tulee esiin kärsimys, yksinjääminen ja tuska, mutta myös toivo ja luottamus siihen, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa.

Tekstit ovat voimakkaita ja niiden kautta tulee esiin kärsimys, yksinjääminen ja tuska, mutta myös toivo ja luottamus siihen, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Tanssi ilmentää tätä kaikkea puhuttelevalla tavalla. Vaikka juuri nyt on synkkää ja valotonta, elämä voittaa, kuvailee Saarinen teoksen kokonaisuutta. 

Myös Ylikiimingin kirkossa, Karjasillan kirkossa, Tuiran kirkossa ja Martinniemen seurakuntakodilla on Jeesuksen kuolinhetken rukoushetket pe 7.4. klo 15. 

Katso kaikki pääsiäisen ajan kirkkohetket www.oulunseurakunnat.fi/paasiainen 
Kuolinhetken hartaus on nähtävillä myös Virtuaalikirkossa (suora linkki tapahtumaan). 

 

Satu Saarinen
Satu Saarinen
Tuomiorovasti, Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto: Puheenjohtaja
Isokatu 17
90100 Oulu

Mon Apr 03 08:08:36 EEST 2023