Uutislistaukseen

Joulu on vilkasta aikaa hautausmailla

Tuhannet kynttilät loistavat joulun aikaan Oulun seurakuntien hautausmailla. Kävijöitä arvioidaan olevan jouluviikolla kymmeniätuhansia. Runsas kävijämäärä aiheuttaa ajoittain ruuhkia hautausmaiden parkkipaikoilla etenkin jouluaattona. 

Hautausmaa jouluna, Harriet Urponen.jpg

Hautausmailla on paljon kävijöitä jouluna. Muualle haudattujen muistomerkille syntyy kynttilämeri.

Hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärven mukaan joulun poikkeusolosuhteisiin on hyvä varautua. 
– Kun lähdet jouluna hautausmaalle, ota levollinen asenne ja hyvä joulumieli mukaan. Jos pitää kiireellä suoriutua käynnistä, niin aaton ruuhka-aika ei ole se oikea hetki. Riittävä lämmin pukeutuminen ja kengät, joista lumi ei mene sisään nilkoista on paikallaan, Vuontisjärvi muistuttaa.

Tämän joulun ruuhkia helpottaa se, että Oulujoen hautausmaalle on voimalinjojen puoleiselle sivulle valmistunut uusi pysäköintialue, jolle pääsee Oulujoentien puolelta. 
– P-alueelle tuleva tie on kapea, joten ajaessa tulee noudattaa varovaisuutta. Myös Sangintien puoleista pysäköintialuetta on kunnostettu ja laajennettu. P-alue on myös Sangintien sivulla Oulujoen kirkkoa vastapäätä.

Haukiputaan hautausmaan edustalla on aattona liikenteenohjaus ja hautausmaalle tulevien on huomioitava pysäköinnin liikennesäännöt Mirjantien katuosuudella. 

Kierrätys huomioitu hautausmailla

Merkittävä osa myynnissä olevista ulkokäyttöön soveltuvista kynttilöistä on joko muovi- tai lasikuorisia ja nykyisin kynttilöissä on myös maininta, mikäli se ei sisällä palmuöljyä. Omaisilla ei välttämättä ole suuria mahdollisuuksia valita ekologisinta vaihtoehtoa, mutta lasikuoriseen voi tuoda aina uuden kynttilän.
–  Ekologisuus on laaja-alainen kysymys, sillä kynttilän vienti haudalle on perinne, josta tulee eriasteista jätettä. Meillä on tavoitteena noin 80 prosentin kierrätysaste sekä sekajätteen minimointi. Hautausmailla on jätepisteet, joissa on pääsääntöisesti astiat muoville, lasille, metallille, bio- ja sekajätteelle, Vuontisjärvi kertoo.

Vuontisjärvi ohjeistaa myös, että jos haudan edustalta on poistettava lunta, tulisi huomioida, ettei sitä kasaa toisen haudalle.
– Haudan sijainti on hyvä selvittää ennakolta ensisijaisesti lähiomaisilta, mikäli tarkempaa tietoa ei ole entuudestaan.

Muualle haudattujen muistomerkki on jokaisella Oulun seurakuntayhtymän hautausmaalla. Eniten kävijöitä on muistomerkillä Oulun hautausmaalla, jossa on palanut kynttilöitä aikaisempina jouluna arvioilta noin 5000. Hautausmaan muistomerkin sijainnin voi tarkistaa Oulun ev.lut. seurakuntien verkkosivuilta osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/hautausmaat. 

Jouluaattona hiljennytään hartaushetkiin

Oulun seurakuntien jouluperinteisiin kuuluvat hautausmailla ja niiden lähellä sijaitsevissa kirkoissa ja kappeleissa järjestettävät hartaudet. 
Hautausmaiden läheisyydessä pidetään hartauksia jouluaattona muun muassa Oulujoen kirkossa klo 13, Haukiputaan kirkossa klo 14, Oulunsalon kirkossa klo 15, Intiön isossa kappelissa kello 15, Intiön vanhassa kappelissa kello 16.15 ja Kiimingin kirkossa klo 16. Ylikiimingin Ylivuoton hautausmaalla on aattohartaus kello 14 ja Kiviharjun hautausmaalla on hartaus kello 15.

Perinteeksi muodostunut oululaisten mieslaulajien laulutervehdys kuullaan taas Oulun hautausmaan sankarihaudalla Intiössä jouluaattona klo 16.00. Sen toteuttavat Oulun NMKY:n Mieslaulajien, Oulun Tammenlehväkuoron ja Pohjan Laulun laulajista koostuva yhteiskuoro. Kuoro laulaa kolme laulua: Toivioretkellä, Joulukellot ja Jouluyö, juhlayö. Tilaisuus päättyy yhteisesti laulettavaan virteen Enkeli taivaan (säk. 1–2, 10). Oulun NMKY:n Mieslaulajat avustavat myös aaton hartaudessa, joka alkaa Vanhassa kappelissa klo 16.15. 

Lisäksi jouluaattona järjestetään hartauksia kirkoissa eri puolilla Oulua kello 13.00 alkaen. Jouluyön messuja pidetään kello 23 alkaen useissa kirkoissa. Joulupäivänä aamuvirkuille on tuttuun tapaan jumalanpalveluksia kello 7.00 alkaen.

Oulun sankarihaudoilla palaa jouluaattona Betlehemin rauhantuli. Se on sytytetty yli 1000 vuotta sitten ja se palaa nytkin Betlehemissä, kirkossa, joka on rakennettu Jeesuksen syntymäpaikalle. Joka vuosi eri maiden partiolaiset kuljettavat rauhantulta ympäri maailmaa muistuttamaan rauhan tärkeydestä. Oulussa partiolaiset sytyttävät jouluaattona jokaiselle sankarihaudalle elävän tulen, jonka liekki on peräisin Betlehemistä. 
Lisää joulunajan tapahtumia, hartauksia, jumalanpalveluksia ja messuja löytyy osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/joulu.
 

Mon Dec 19 16:17:22 EET 2022