Uutislistaukseen

Oulun seurakunnilla on jouluyön messu kahdeksassa kirkossa

Jouluaattoyönä messussa on oma juhlallinen tunnelmansa. Tilaisuudet alkavat kello 23, poikkeuksena on Oulunsalon kirkko, jossa messu alkaa tuntia aikaisemmin.

2016_12 Kauneimmat joululaulut_0179.jpg

Oulun seurakunnat järjestävät jälleen useita jouluyön messuja ympäri kaupunkia. Jouluaattona kello 23 alkavaan messuun voi osallistua Haukiputaan, Oulujoen, Pyhän Tuomaan, Kiimingin, Karjasillan ja Tuiran kirkoissa sekä Oulun tuomiokirkossa. Oulunsalon kirkossa jouluyön messu käynnistyy kello 22. 

Jouluyönä kirkossa on erityinen tunnelma, joka syntyy osaltaan jo siitä, että väkeä on liikkeellä tavallista enemmän.

– Jouluyön messu kerää kirkkoon poikkeuksellisen paljon esimerkiksi nuoria aikuisia. Se on Kauneimpien joululaulujen ohella yksi vuoden suosituimmista tapahtumistamme, toteaa Oulunsalon seurakuntapastori Nanne Tirkkonen.

Jouluyönä kirkossa kuullaan monelle tuttuja jouluvirsiä. Oulunsalossa soivat esimerkiksi Enkeli taivaan, Maa on niin kaunis ja kyseisen messun kaavaan kuuluva Juhlimaan tulkaa. 

Jouluyön messu on tavallista messua juhlallisempi ja sen aikana joulun sanoma tulee esille monin eri tavoin. Oulun tuomiokirkossa tämä näkyy esimerkiksi valaistuksessa.

– Kirkon valaistus on aluksi himmeä ja valo lisääntyy messun kuluessa.  Tämä tuo tilaisuuteen erityistä elämyksellisyyttä, kuvailee vs. seurakuntapastori Matias Leskinen.

 

Jouluhartaus on mahdollisuus yhdessäoloon

Oulun seurakunnilla on jouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä yhteensä yli 50 erilaista hartautta tai jumalanpalvelusta. Osa niistä on suunnattu erityisesti lapsiperheille. 

Yksin jouluaan viettäville on jouluaattona hartaus ja joulukahvit Hintan seurakuntatalossa. Tilaisuuteen ilmoittaudutaan 19.12. mennessä. Pyhän Tuomaan kirkossa seurakunta tarjoaa jouluyön messun jälkeen maksutonta yöpalaa. 

Kaikki Oulun seurakuntien joulun ajan tapahtumat löytyvät joulusivuilta

 

Kuva: Sanna Krook

2022-12-15 11:43:00.0