Diakonian runot

Oulun seurakunnat järjestivät Diakonian juhlavuonna 2022 runokilpailun. Alla kilpailun kolme parasta runoa sekä kilpailuun osallistuneet runot satunnaisessa järjestyksessä. 

Runokilpailun voittaja: Risto Kormilainen 

Ystävänä rakkauden rautainen ammattilainen

Kaupungin laidalla talo kuin koru.
Vaatimaton, harmaantuneet laudat 
kumaraan käynyt asukas.
Mummo ja hänen rakas mökkinsä.
Pikkuruiset ikkunat.
Kasvot kauas katsovat
kun talvella kinostaa oven eteen.
Saunapolku on saatava auki.
Onneksi diakoniatyöntekijä toi uuden luudan.
Ei sin tarvinnut iltastakaan kun tuli niin hyvä mieli.
Kerran pari kuukaudessa
hän tulee ja tuo auringon arjen keskelle.
Eipä mummolla muita ystäviä olekaan
jolle huolia ja yksinäisyyttä jakaisi.
Siinä puhellaan kuulumiset
mitäpä niitä paljon olisi.
Juhlamokkakahvit aina juodaan
    leettapullan kera
ja nauretaan välillä. 
Surumielisistä virsistä mummo ei perusta
mutta päivä vain ja hetki kerrallaan
se käy sieluun saakka.
Joka kerta.
Kuka siinä suureksi tuntisi itsensä.
Diakoniatyötekijä lukee katkelman Raamatusta
ja rukoilee niin kauniisti
että kyynel vierii poskipäille.
Mummo muistaa rukouksin ja rakkaudella
    tätä elämän rakentajaa
    vielä kauan kun hän on lähtenyt.
Niistä se elämä rakentuu,
kynttilästä joka pienen mökin vahakankaisella 
    pöydällä luo toivon
ja rakkauden ammattilaisesta
    joka käynti käynnin perään
    on siunauksen sanansaattaja.

Risto Kormilainen

 

Runokilpailun 2. sija: Inka N

Sokeripala

Toisella vihreän paidan kauluksessa,
toisella kahvikupissa
Yhteisen pöydän äärellä
Ihminen kohtaa ihmisen

Inka N

 

Runokilpailun 3. sija: Terttu Viitala 

Selma

Lapsuuteni laitamilla oli Koskelan seurakuntakoti
sen ahkerissa askeleissa kulki pieni täti, Selma.
Isoa lääkelaukkua kantoi ja hymyn aina antoi.

Polkupyörä vei aina eteenpäin, satoi tai paistoi,
ahkeruus ja palvelualttius aina maistui.
Diakonissa oli Selma ja tuttu näky
meille jokaiselle Koskelan tiellä.
Hänen kotikäynteihin liittyi ainakin
Koskelankylä ja Toppila.

Olin noin 10 vuotias 50 -luvulla,
kun Selma diakonissa tuli meille äitiä hoitamaan.
Laittoi laukkunsa tuolille, valkoisen esiliinan eteensä
ja kommuunissa oli vettä keltaisessa pesuvadissa
ja kädet puhtahat ja äidin hoito alkoi.

Oli hieno hetki kotona, kun hoitamista antoi Selma,
oli taitava kaikessa mm. lääkeresebtit katsoi tarkkaan ja
huolehti eteenpäin voinnista.

Muistan senkin, kun Selmalle tarjosimme pönttöuunissa
mustassa rautapadassa paistettua silakkalaatikkoa.
Hän ilahtui todella ja hyvin maittoi ja hyvinkin, kun äiti laittoi.

Selmalle kiitos, Selma jatkoi matkaa ja siitä oli hyvä jatkaa.

Terttu Viitala

 

Runokilpailun satoa satunnaisessa järjestyksessä 

Elämältä

Elämän lempeydestä 
kuuluvat sanat;
    Huolettomuus
    Ystävyys
    Rakkaus
Elämän arjesta
kuuluvat sanat;
    Huoli ja tuska
    Yksinäisyys
    Viha ja tyytymättömyys
Kuuleeko kukaan ja
löytyykö kuuntelijaa?
Lohduttajalta kuuluvat sanat;
     Rukoillaan yhdessä
     Toivotaan parempaa huomista;
     huolettomampaa
     Luotetaan; Jumala kuulee ja
     auttaa.

Kirjoittanut Oili Kajava

Diakonia 

Rauniolle hyvän ihmisen 
kohtuullisena pitäkää 
Et tuokoon hyvää eteensä jokainen
joka toisista välittää

Koska polku ihmisen
joskus varjoja sisältää
tulkoon valo aamuinen
ja ilo lasten ja riutuneen

On apu kaikkien
meiltä teille ja teiltä meille
-yhteinen

Kirjoittanut Elina Perälä

Diakonia

Sain minäkin aikanaan palvella,
seurakuntaa Diakonian johtokunnassa,
se avasi silmäni näkemään,
miten tärkeää työtä tekemään
työntekijät pantu on.

He kulkevat luona sairaiden.
Kuuntelevat huolia masentuneiden,
vähäosaisille leipää jakavat,
surevia käynneillään lohduttavat.

Sillä itse apua saaneille,
tulee halu antaa apua myös toisille.
Meitä Jeesuksen esimerkki opettaa,
miten lähimmäistä tulee rakastaa,
ja kulkea ihmisen rinnalla,
tällä elämän matkalla.

Seurakuntahan olemme me ihmiset,
Jumalan luomat hänelle kallisarvoiset.
Meille ohjeeksi annettiin Rakastakaa.
Rakkaus paljon hyvää aikaan saa,
se ei tyhjänä palaa vaan enenee,
se polkumme täällä valaisee.

Kirjoittanut Hilja Alasuvanto

 

Sinä tulit

Olin yksin ja avuton, ilman läheisen turvaa ja apua.
Sisälläni oli tuskaa ja ikävää, sillä läheiseni oli kuollut.
En jaksanut ajatella.
En osannut nukkua enkä syödä.
Voimani väheni ja ajatus sumeni.
 
Silloin sinä tulit minua vastaan kadulla ja kysyit, kuinka voin.
Itkin.
Itkin, koska en muuta voinut enkä osannut.
 
Tartuit kädestäni ja ohjasit suojaan, lämpimään.
Annoit itkuni tulla ja odotit.
Odotit, että saan itkeä tuskan sisältäni pois ja kertoa huoleni.
 
Sinä tulit ja nostit katseeni ylös, neuvoen hukkuvaa ihmis-parkaa.
Autoit, opastit ja kannustit.
Sinä tulit, kuuntelit ja autoit.
 
Sinä tulit ja olen siitä kiitollinen, kuinka jaksoit niin monin tavoin tukea minua.
Meitä monia, niin pieniä, kuin isoja.
Sinä tulit ja olet.

Kirjoittanut Sisko Uusitalo

 

Kirje

Sain kirjeen seurakunnaltani.
Jätin sen avaamatta ja siirryin lukemaan paikallislehteä.
Viikon päästä löysin kirjeen, kun lajittelin lehtiä keräykseen.
 
Istuin sohvalle ja avasin kuoren.
Sisällä oli kauniisti käsin kirjoitettu ja koristeltu kutsukortti.
Siinä kutsuttiin minut aamupalalle seurakuntani toimitalolle.
Aika olisi jo tänään ja kiinnostukseni heräsi.
 
Pyöräilin reippaasti annettuun osoitteeseen ja posket punaisina astuin saliin sisälle.
Sain nähdä iloisia kasvoja huoneen täydeltä.
Naisia, miehiä, nuoria ja iäkkäitä.
Kortin lähettäjä, diakonissa toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi ja
ohjasi minut toisten seuraan.
 
Nyt minulla on tärkeä tehtävä joka viikko, kun avustan erästä ikäihmistä ko.
tapahtumaan.
Ja olen siitä hyvin iloinen.
 
Kirje, joka lähes unohtui, antoi minulle uuden arkisen rutiinin ja
monta uutta ystävää.

Kirjoittajanut Sisko Uusitalo

 

Rakkauden puute 

"Jumalaa ei ole olemassa",
julisti pyörätuolissa istuva
toispuolihalvaantunut mies
diakonissalle,
joka kyyneleet silmissä kääntyi puoleeni
ja kysyi:
"Miten hän voi olla noin julma?"
Rakkauden puute,
minä mietin,
mutten sanonut ääneen:
hymyilin vain lohduttavasti
hartaalle naiselle.

Kirjoittanut Paula Puolakka

 

Huolenpitoa 

Kun
sydän on reväisty
rikki

siihen ommellaan
rakkauden
armon
hyvyyden
lohdun
diakonian
tikki

sillä
diakonia on
palvelu -ja avustus työ

kun taivaalla
kimaltelee tähtivyö

silloin sydämessä on
Jeesuksen sovitustyö

diakonia on kreikkaa
ja tarkoittaa palvelua

lähimmäisen rakkautta

lähimmäisestä huolehtimista

kristittyjen keskinäisen
yhteyden ja yhteistoiminnan
vahvistamista

auttaen

vähävaraisia
sairaita
kärsiviä

sydän reväisty
rikki

siihen ommellen
rakkauden
armon
hyvyyden
lohdun
diakonian
tikki

köyhille
sairaille
nälkäisille
yksinäisille
syrjäytyneille
vammautuneille
vanhoille
huolenpitoa
ja toivoa

siis
huolenpitoa heille

oi astukaa te rakkauden
ja armon teille

Kirjoittanut Virpi Autio

 

Elämälle ja Suomen Itsenäisyydelle

Kiitos kaikesta elämässä.
Kiitos auringon paisteesta, tuskastakin yön hämärässä.
Kiitos kaikesta,
kauniista taulusta – laulusta
elämän piirrosta Luojan taululle.
Luonnon heräämisestä linnun laululle.

Ilon pilkkeestä ihmisten joukossa;
silmäkulmassa onnea pisaroineen,
päivien riennosta elämän ehtooseen.

Käsi hauras käteeni kurottaa – sydän lämpöä täynnä -
sisälläni värähtää.

Paljon – niin paljon itsestänne antaneet –
isät, äidit monesta luopuneet – vuoksi lasten ja Isänmaamme.

Huokaus hiljaa Luojan luo;
Herra Siunaa isät, äidit nuo!

Kun me laulamme näemme rakkauden meren
siinä yhdessä hetkemme siis,
Teitte Isänmaastamme vapaan, rakkaan – aikaa sitten
sata viis.

Kirjoittanut Anne Marjatta Kemppainen

 

Hätä ei ole yksityisasia

Itsekkyys ei kuulu Luojan luomalle,
se syntyy pimeyden raoissa ja valuu mustana myrkkynä.
Sielussamme on sisäsyntyinen paikka,
sinulle lähimmäinen, jos kuuntelen, tunnen.
Ei hätäsi voi olla yksityisasia ja vain antaa 
varjojen vallata elämäsi.
Kyyneleet valuvat sielusta saakka,
kun hätäsi on suuri,
ne ovat kirkkaita kuin tunturin vesi
ja täynnä Luojan hyvää tahtoa,
rakkautta sinua kohtaan,
sillä niillä kyynelillä pestään pois maailman pahuutta,
karkotetaan varjot valon tieltä,
puhdistetaan vääryyttä ja annetaan oikeutta,
niin kuin Herramme Jeesus on opettanut.
                 
Kirjoittanut Leena Mirjami Välikangas 

 

Käden ojennus

Valtava on käden ojennuksen voima,
lämpö leviää sormenpäistä sormenpäihin,
mielen kosketus sydämestä toiseen,
sumu hälvenee edes hetkeksi
häneltä, jolta on kaikki viety;
rauha
      kunnia
           itsetunto
                           rakkaat
                                       jopa vesi ja ruoka
hän on lähimmäinen, ihminen 
aivan kuin sinä ja minä.
Valtava on rakkauden voima
uudistava virta lempeä vesi
tuudittaa ihmislasta uneen kuin
lämmin äidin syli ja varjot voi väistyä
edes hetkeksi
häneltä jolta kaikki on viety.

Kirjoittanut Leena Mirjami Välikangas

 

Kun sydän tahtoo

Sydämestä säteilee hyvyys,
auttavan ihmisen lämpö, ystävyys.
Tahto käteen yksinäiseen tarttua,
ahdistukseen tuoda lohtua.

Voima rohkaista vierellä kulkien
kuuntelemaan laulua lintusten,
katsomaan loistetta kukkasten,
Luojan keväästä toivoa etsien.

Kulkea yhdessä metsätiellä
yhä uudestaan kesällä, syksyllä,
kunnes valkeat lumihiutaleet
varjot tien ovat hiljaa peittäneet.

Näin löytää toivon myös yksinäinen
elämän uskon, uuden huomenen
ja sydämestä sydämeen siirtyy ilo,
tuo ystävyyden voiman varjoton valo.

Kirjoittanut Siiri Rautio
 

*

Kun apu puuttuu, kun hätä on suurin,
kun yksinäisyys nostaa eteesi muurin.
Kun viranomaisten kanssa asioit
tai rahojen loppumista panikoit.
Kun tarvitset keskusteluapua
tai keittoosi lihaa tai papua.
Silloin käänny puoleen kirkon auttamistyön,
se selättää synkimmänkin yön.
Se diakonia sinuakin auttaa,
kun tarvitset elämääs pelastuslauttaa.
Kirkon työntekijä sut aidosti kohtaa
ja lempeesti pois ahdingosta johtaa.
Käy hädässä siis kirkkoon lähimpään,
sieltä löydät kaiken avun tään.

Kirjoittanut Marjo Väisänen

*

Sinut laitettiin
sivuun,
anoit turhaan armoa.
Kaiken päälle
tulee suruharso
kun tukipilarit romahtaa.
Katso eteesi,
sinun luoksesi tulee
apu,
sinut talutetaan
portille
josta pääset eteenpäin.
Kirkkoon
kun kuljet,
on siellä apu,
diakonia,
ottaa kopin 
sinustakin.
Saat jatkaa
autettuna.
Jalkasi kantavat taas.

Kirjoittanut Marjo Väisänen

 

*

Kun sulle koittaa kaikkein synkin yö,
tulee apuun kirkon auttamistyö.
Se auttaa rahahuolissa
ja kun nälkä kurnii suolissa.
Voit myös etuisuuksia yhdessä hakea,
kun mieli on huolesta sakea.
Se myös keskusteluapua tarjoaa
ja sieltä yksinäisyyteen apua saa.
Siis turvaudu diakoniaan,
kirkko sulle auki pitää näin oviaan.

Kirjoittanut Marjo Väisänen

 

*

Kun puuttuu apu,
on umpeen mennyt latu,
kun on loppu rahat
ja olot sulla pahat.
Tulee apuun kirkon diakonia,
on sillä keinoja niin monia
sua auttaa ja tukea,
ruokaa antaa, pukea,
yksinäisyyttäs lievittää,
ettei sulla hajoo pää.
Se vierelläsi on, siis siihen turvaa
ja kirkkos eteen rohkeesti kurvaa.
Siellä monta on kättä auttavaa,
jokainen sieltä varmasti avun saa.

Kirjoittanut Marjo Väisänen

 

Enkelin siipi 

Edessäin diakonissa
kuin enkelin haalarissa,
Taivaan Isän toimessa,
lohdun vakasta jakamassa,

minulle kärsineelle,
aivan liian paljon itkeneelle,
joka vihdoin viime yönä sai voimaa
huutaa: Auta Jumala!

kuin enkelin siiven kosketuksen
koin sanoissa meidän yhteisen rukouksen
kuin lohdun taivaallisen
olisin saanut tuskaani syöpäsairauden,

puristi kättäni, lähti hiljaa luotani,
mutta oli kuin olisi jäänyt Taivas luokseni,
itki vavisten onnesta sieluni,
diakonissa kuin tappara Jumalan
oli viipynyt luonani.

Kirjoittanut Jouko Pelkonen

 

Perheen arkea

Pieni poika nyyhjöttää arkana koulutaksissa.
Risaiset kengät ja aina samat vaatteet.
Äiti siunaa erityisluokkalaisen koulutielle. 
Pikkusisko tulee eskarista. Nuhruiset vaatteet ja reikä sukassa. 
Äiti laskee työttömyysrahoja. Olisiko varaa lasten uusiin kenkiin??

Lenkkimakkaraa, makaroonia ja perunoita sekä keittojuureksia. Lenkkimakkara kolmeen osaan; makkarakeitto, makaroonimössö ja perunat ja makkarakastike. 

Kouluruoka on tosi hyvää, syökää ihmeessä joka päivä koulussa ja eskarissa. 
Äitienpäiväksi erityislapsi tuo aidon elämänlangan taimen. Se kukkiin kauniin herkin kukin kesällä. 
Elämä jatkuu ja toivo paremmasta elää. 

Äiti rohkaistuu seurakunnan diakonin luo. Tuo diakoni kuuntelee ja antaa ruokakortteja. Suuri ilo on pienessä perheessä, jossa nälkä on ollut tuttu vieras. 

Kiitos kirkon diakoniatyön.
Taivas kuuli kaikki rukoukset; lapset ovat kumpikin vakituisessa työssä ja kaikki on ok ja paremmin. 

Kirjoittajanut Marja-Liisa Pikkarainen

 

*

Emmehän paljoakaan jaksa
ilman käsiä
siirtyvää toivoa
merkityksellisyyden kaikuja

Kirjoittanut Jonna Määttä 

 

*

Yhteinen heikkoutemme
osiemme pysymättömyys

Kirjoittanut Jonna Määttä 

 

*

Tänään kannan sinua
huomenna vesi
virtaa sisältäsi
        joko kuulet sen

Kirjoittanut Jonna Määttä 

 

Diakonia kanssasi

Toivoin olevani yksi heistä. 
Kukaan ei kysynyt olisitko yksi meistä. 
Kävelin unissani yksin. 
Itkin läpi yksinäisten öiden toivoen, 
että maailma sammuisi ympäriltäni. 
Kunnes löysin lämmön. 
Tunsin elämässäni rytmin. 
Aivan kuin joku pitäisi kädestäni kiinni. 
Sain avun, suunnitelman. 
Aivan kuin pieni unelma olisi käynyt toteen. 
Se rakentui hiljalleen kuin kudelma. 
Ehkä me onnistumme, ja jos emme, epäonnistumme yhdessä. 
Korjaamme kaiken.

Kirjoittanut Amalia

 

Kevättalven lumilla

Aurinkoinen pakkaspäivä
on kahmaissut kokonaan
huurteessa ja lumen peitossa
uinuvan luonnon syleilyynsä.
Katselin pohjoista, upeaa
lumista luontoa, maaliskuisen
auringonlaskun aikaan.

Kevättalven lumilla,
timantit loistivat, valonsäteet
olivat kauneimmillaan.
Kuuntelin lapintiaisen
viserrystä, katselin kuukkelia
kelomännyn kuivuneella
oksalla ja metsän asukkaiden
lumijälkiä, hohtavilla hangilla.

Kelomännyt, ikiaikaiset,
kauan kasvaneet, vuodet 
harmaannuttaneet,
kauniiksi hopeoineet.
Kulje kiireettä, kuunnella 
malta, anna auringon asua
sydämessä, anna sen loistaa
sanoihin, tekoihin, ajatuksiin.

Loistavilla keväthangilla
arkiajatukset katoavat,
mielen aallot tyyntyvät.
Taivas loistaa kauneimmat
iltaruskonsa värit, puut
seisovat hiljaa kuin suuressa
pyhäkössä, vaieten katselin
äärettömyyteen, kuuntelin
ilon sinfoniat, lapintiaisen
viserrykset, kuuntelin metsän 
ja hiljaisuuden äänet.

Kirjoittanut Annikki Niemi

 

Apua, meidän on nälkä

Nälkä - meitä ravistelee…
Nälkä, luo ihmiseen
heikkoa siltaa…
Apu: tarpeeseen tarttuva
Kirkon apu, avussamme auttaa.
Laaja sydän, antaa jyvän,
ojentaa auttavan käden.

Apu: saa hyvän mielen
Sua siunattiin,
toivon pienen
parempaan huomiseen.
Jeesus sanoi:
Jos teidän on nälkä,
Minä olen leipä.
Suur Kiitos Teille
seurakuntamme avuliaat
auttajat!
Siunauksin ja rukouksin
Rakkaat auttajat.
Elämämme on kuin Runo: 
”Soi kunnijaksi Luojan ja virsi kiitoksen”

Kirjoittanut Marketta Leinonen

 

*

Diakoni auttaa, ja lohduttaa, kun Sinulla on vaikeaa.
Hän kuuntelee ja rohkaisee, kun elämä kaltoinkohtelee.
Työntekijä kertoo myös muista palveluista, niistäkin, joista ei aina kysyä muista.
Hän ei kuitenkaan kirkkoonkuulumistasi kysele, eikä asiattomuuksiakaan utele.
Kerhojakin työntekijä pitää, ja kun asiasta sovitaan, niin hän kotonakin varmasti piipahtaa. Diakonia-aamiaisellekin voi mennä ja myös lounaan seurakuntatalolla syödä.
Leirejäkin vuosittain yleensä on, niille osallistuu moni.
Siellä myös mukavasta ohjelmasta nautitaan, yhteistä aikaa vietetään ja tietenkin vatsat hyvällä ruoalla täytetään.
Diakonia on siis asiana hyvä, toisinaan harras, ei kuitenkaan liian hurskas.
Seurakunnan tehtäväksi juuri sopivan syvä, toiminnan ajatushan on tekemisen jyvä.
Diakonia on siis ajatuksena hyvä, mutta ei maallikollekaan liian pyhä.  

Kirjoittanut Suvi Roponen

 

*

Ikävä,
se on totta.
Tuska ei poistu,
sydän särkyy.
 
Muistot,
ne ovat tosia.
Eletty elämä säilyy…
ja joskus korjaa sydämen.

Kirjoittanut Minna-Maininki Kerola

 

Rukous täältä päältä maan

Isä meidän, joka olet taivaissa.
          Täältä päältä maan rukoilen sinua.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
          Pyhyyttä nyt kaipaa musta mieleni.

Ruokajonojen nälkäiset kristukset,
          teiden, aitovierten maan hiljaiset.
Joo, mä nään. Kai teitä autetaan.
          Mul’ kiire on, mua ootetaan.

Velkaa velan päälle täällä otetaan.
          Kuka anteeks’ antaa? Kuka armahtaa?
Rakkauteni ei ollut ikuista.
          Mea culpa! Vieläkö on toivoa?

Päivän uutisotsikot mä vilkaisin.
          Kurjuutta ja sotaa loimme tänäänkin.
Silti jossain versoo toivon viinipuu.
          Kohti valoa sen oksat kurottuu.

Tulkoon

          sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon

          sinun tahtosi
myös maan päällä niin kuin taivaassa.

          Tässä olen. Kuljeta ja johdata.

Kirjoittanut Katariina Ollila
 

 

*

minä sinua vailla
vailla lämmintä kättä
rakastavaa sydäntä ja kuulevaa korvaa

astut kynnyksen yli
kipujen ja väsymyksen yli
näytät ilon viittoja taivaalle
puet enkelin siivet

näenkö tietä ja totuutta
osaanko erottaa 
kivisiä kalliota ja vihertävää lampea

näenkö vain itseni
enkö näe enää sitä kärsimystä
joka annettiin minun puolestani

ristillä ryövärin
köytettynä
häväistynä

peljäten astun viitoittamallesi tielle
oksia siroteltu
palasia murrettu
astun kohti tuntematonta

Kirjoittanut Arja Hautala

 

 

Valittuja runoja eri kokoelmista

Rukous

Jumala, anna minulle etäisyyttä
nähdäkseni oikein,

anna minulle läheisyyttä
tunteakseni oikein,

anna minulle avaruutta
tuomitakseni oikein,

anna minulle nöyryyttä
rakastaakseni alhaalta päin

_______________________

Arkienkelit

He tulevat pienin jaloin
ja kurasaappaineen,
he koskevat käsin aroin
ja pyytävät huoneeseen.
    
On heillä jokaisella
oma enkeli seuranaan,
ja kullakin enkelillä
on siunaus saappaissaan.

He lähtevät, auki uksen
he jättävät tielle näin.
Minä enkelisiunauksen
saan siivota jälkeenpäin.

_______________________

Joulupadan luona

Joulupadan luona seisoo sotilas, 
seuraa ihmisvirtaa katse laupias.

Uusi tähti syttyy aina katseessaan,
paketin kun antaa joku matkallaan.

Joulupadan luona jouluenkeli
ilon paketteja jakaa lahjaksi.

Kuka tässä antaa, kuka tässä saa?
Hyvä tahto, ilo, kasvaa, koskettaa.
___________________________

Anna eväät

Rakas Jeesus, auta lastasi,
joka tänään luottaa apuusi,
anna eväät kyllin riittävät 
liian pitkät päivät, ikävät.

Anna, Jeesus, ilo sydämeen
siivittämään joka askeleen,
auta etten jätä huomiseen
tämän päivän töitä tänään teen.

Tiedän, Jeesus, sinä valmistat
tieni eteen porrasaskelmat.
Ilman lompakkoa, laukkua,
tulen toimeen, kun on armoa.

Vielä, Jeesus, tätä rukoilen,
etten kulje ohi ihmisen.
Minussa ja minun lähellä
asuu ihminen ja ystävä.

_________________________

Ristinkukat 

Ristin tiellä vaikeinta
uskoa on näkemättä,
Jeesukselta oppia
kärsimystä väistämättä –
suurinta on palvella,
niin kuin lapsi uskoa.

Ristin tiehen loukkaantuu
moni ylväs uskossansa,
Jumala kun salautuu
eikä näytä kasvojansa,
vaivan sitein ohjaa Hän
lastaan tiellä elämän.

Ristin tiellä kukkivat
ristinkukat tähtein lailla,
alhaalla ne loistavat
kyynelkastetuilla mailla.
Katso: siunauksen maa
kyyneleistä kasvun saa.

_____________________

Kiitos elämästä

Kiitos elämästä,
kiitos rakkaista,
päivästä myös tästä,
kiitos muistoista.

Ole mukanamme
surun päivinä,
ole valonamme
öinä pimeinä.

Meitä, Jeesus, kanna,
auta, vahvista,
usko, toivo, anna
uuteen valmista.

Pääsiäinen koittaa,
hautaan ulottuu:
 – Rakkaus kaikki voittaa,
laulaa ristinpuu.

Jeesus, sylistäsi,
turvaa etsin näin,
johtaa paimenkäsi
kotiin, eteenpäin.
             
___________________________

Pyhä Fransiskus

Veli auringon, tulen ja tuulen,
sisar maan ja vettenkin
 – vuosisatojen takaa kuulen
 saarnaa Fransiskus Assisin.

Hän, Jumalan pieni köyhä,
veli harmaa, kuitenkin
vaikka ihmisten mielestä höynä,
välikappale Mestarin.

Hän niityllä linnuille saarnaa
ja puluja paimentaa.
Nyt kuuntelemaan sitä saarnaa
mielin lintuna kiiruhtaa!

Ja lennän ja helmassa pyhän
nyt sanojaan kuuntelen
ja tunnen jo hämmentyvän
ja kuunnellen vaikenen.

– Mitä itselle etsit ja elät,
 näin saarnasi Fransiskus,
 sen menetät, ah, menetät,
 sen määränä on kadotus.

Veli auringon, tulen ja tuulen,
sisar maan ja vettenkin,
vuosisatojen takaa kuulen
saarnaa Fransiskus Assisin.

Ja niin kuin itsekin elää
sanan olisin tuon agapè,
enkä saattaisi sanoa enää:
hän saarnasi linnuille.

_____________________________

Tämä maa

Tämä maa on vanha ja ryppyinen
niin kuin rakkaan mummoni posket,
vaan hymy niin hyvä ja lämpöinen,
kun katsot, hyväilet, kosket.
Rakas Jumala, valtias sydänten,
annoit meille isänmaan rakkauden.
Tämä maa on talvella kuurassaan
niin kuin mummon, vaarimme tukka,
sen syksyllä pellot on kullassaan
ja talvisin hopeaa kukka.
Rakas Jumala, annamme kiitoksen
veteraanien työstä ja isien.

Kerran suvella versonut vihreä maa 
monta valvoi yötöntä yötä,
isovanhemmat kättänsä ojentaa,
jolla tehneet he on paljon työtä.
Rakas Jumala, puolesta kaikkien
käden ojensit poikasi Jeesuksen.

Maamme syli niin laaja ja lämmin on,
ja sen helmassa nukkua hellä,
tästä maasta taas rakkaus koruton
kasvaa Luojamme kynnöksellä.
Rakas Jumala, sinua kiittäen
saamme laulaa lahjasta vapauden.

______________________________

Ystävän käsi

Ystävän käsi on niin lämmin,    
mikään ei kosketa lempeämmin,    
ystävän kättä korvaa ei kukaan,    
kuljen vasta- tai myötä sukaan.
    
Ystävän kättä kaipaan silloin    
kun yksinään istun pimein illoin,    
hädässä tunnen ystävän vasta,    
kättään kiellä ei auttamasta.    

Ystävän käsi vielä on työssä,    
auttaen, rukoillen, valvoen yössä,    
ystävän käsi siunaten antaa,
ystävän huolia omanaan kantaa.
    
Ystävän käsi, silloinko vasta
huomaat, kun lakkaa puristamasta    
kätensä vielä auttava aina
kiittäen nytkin käteesi paina. 

_____________________________

Tupaantulovirsi

Veisaamme kiitosvirttä,
on siihen aihetta,
kannettu kekoon hirttä
ja joka vaihetta
tehty on ahkerasti.
Nyt sydämestä asti
kiitämme kodista.

Kristuksen mukanansa
ystävät tuovat näin
kotiimme iloissansa,
joskus myös alla päin.
Rukouksen mieli kantaa,
ystävän käsi antaa
apua kaikin säin.

Sanasi perustalle
tahdomme rakentaa,
kotimme orren alle
ystävät tulla saa.
Ovemme kutsuu sisään.
Luotamme Taivaan Isään:
Hän kaiken rakentaa.

________________________

Miksi aion suurena
Lastenruno

– Miksi aion suurena?
mummo kysyy, vastaan:
– Yksi vain on unelma,
yksi ainoastaan.

Lentäjänä tahtoisin
elää sekä kuolla,
pilven päältä katsoisin
kotiani tuolla.

Pitemmille matkoille
hankin satelliitin,
mummolle ja taatalle
sinne oman sviitin.

Avaruuden valloitan
ja kävelen myös kuussa,
sitten taasen kohoan 
ilmaan hymy suussa.

Illalla kun nukuttaa,
rattiin astuu taata.
Mummon viereen pujahtaa
Matti-poika maata!

________________________

Simon pylväspyhimys

Ylhäisessä majassa
pyhä Simon Styliitta
istuu toimessa, 
istuu, lukee Bibliaa,
vartoo eväskoria –
päivän kohokohtaa.

Uuvuttava hellesää
Simonia piirittää,
uneen silmät painaa;
unessansa tikapuu
maahan alas laskeutuu,
ne Herra siihen lainaa.

Kun juuri alas kavuta
hän aikoo pitkin rappuja,
niin muurahainen puree.
Taas Simon silmät auki saa
ja laaksoon hamaan katsahtaa:
- Kas, eväskori tulee!

_______________________________________

Etänä

Etänä seurannut maailman menoa surkeaa tätä:
     kaunista hymyä sen, minnekä kadonnut on?
Näkyvät silmänsä valppaina, ääni on hukkunut maskiin,
     puhe kuin puuroa se, muminaa muumion lie.

Etänä seurannut maailman menoa surkeaa tätä:
     ruutu on silmänä sen, ruudusta näytökset vain:
Käyränsä nouseva, laskeva, rajoitus uusiko vielä? 
     Montako kuolleita nyt, kehveli, ketkä sen sai?

Etänä seurannut maailman menoa surkeaa tätä:
     feikkinä katsomon vain, kuitenkin joukossa oon. 
Hurraata huutaen sohvalla kotona innosta hihkun,
     Musiikki striiminä soi, kirkkojen kuultava myös.

Etänä seurannut maailman menoa surkeaa tätä:
     Kaikkea tarjolla on, ovelle astiko tuo?
Ulkona taitaa jo meilläkin liikkumiskieltoja olla?
     Syystä voi lenkkinsä nyt, ulkoilun jättääkin pois?

Etänä seurannut maailman menoa surkeaa tätä:
       Kaunista hymyä sen, minnekä kadonnut on?  
Sielläkö piilee se vankina maskinsa mairean alla?
     Itkuunko jäätynyt jos? Ihme ja kummako tuo?

Etänä seurannut maailman menoa surkeaa tätä.
    Käteni pessyt jo oon. Milloin päivä tuo on?
Milloin saan koskea, halata, hymysi vapaana jälleen?
     Milloin on naamiot pois ja korona kuolleena jo?

Kirjoittanut Toivo Hyyryläinen

Sydämellinen kiitos jokaiselle runokilpailuun osallistujalle!