Lahjakortti tuo iloa vähävaraisen jouluun

5.12.2017 10.53

lahjakortti nettisivuille_S.jpg
Joulun alla moni haluaa tuoda joulumieltä myös muille kuin omalle lähipiirilleen.

Oulun seurakuntien diakoniatyön kautta apu saavuttaa monenikäisiä ihmisiä lapsista vanhuksiin. Diakonian kautta autettaessa useimmiten parhaiten toimiva tapa on liikkeestä hankittu lahjakortti.  

 

”Lahjakortilla on mahdollista hankkia juuri sitä, mitä kukin avuntarvitsija kaipaa. Lahjoittaja voi itse määritellä, minkäikäiselle ihmiselle toivoo korttinsa menevän. Avuntarvitsijoita on kaikissa ikäryhmissä”, sanoo Karjasillan seurakunnan johtava diakoniaviranhaltija Nina Niemelä.

 

Lahjakortteja otetaan vastaan kaikissa Oulun seurakunnissa. Lahjakortin voi useimmissa seurakunnissa toimittaa kirkkoherranvirastoon.  Liikkeellä kannattaa olla hyvissä ajoin, sillä korttien viimeinen palautuspäivä vaihtelee seurakunnittain. Lista toimituspaikoista ja palautuspäivämääristä löytyy Oulun seurakuntien nettisivuilta.

 

Diakoniatyö tavoittaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat oululaiset. ”He ovat ihmisiä, jotka eivät välttämättä saa apua enää mistään muualta”, muistuttaa Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Kaisa Jaakkola.

 

Seurakuntien kautta auttava voi olla varma avun perille menemisestä. Apu toimitetaan sitä tarvitsevalle lyhentämättömänä.

 

Apua tarvitseva voi ottaa yhteyttä oman seurakuntansa diakoniatyöntekijään. Työntekijöiden yhteystiedot täältä http://www.oulunseurakunnat.fi/apua-ja-tukea/tyontekija-tavattavissa.

 

Kuva Marita Ahlgren

 

Julkaistu 5.12.2017.

« Uutislistaukseen