Lattiakuvahartaus herättelee kaikkia aisteja

19.4.2017 12.31

Kuvassa kuihtuneita ruusuja osana lattialle tehtyä kuvaa.
Maikkulan kappelissa järjestetään lattiakuvailtoja kerran kuussa keskiviikkoisin kello 18.

 

Lattiakuvaillassa pidetään hartaus, jossa käsitellään jokin Raamatun teksti. Hartauteen liittyy konkreettisen kuvan rakentaminen lattialle sekä keskustelu aiheesta. Seuraava lattiakuvailta on 26.4. teemalla luopuminen ja luottamus.

Lattiakuvan tekeminen on pedagoginen menetelmä, joka saa osallistujan käyttämään kaikkia aistejaan. Kuva visualisoi kuultua, ja kuvaa rakennettaessa annetaan symbolisia merkityksiä käytetyille materiaaleille. Materiaalit tuntuvat käsissä erilaisille, ja joskus niihin saattaa liittyä myös tuoksuja.

Lattiakuva rakennetaan nimensä mukaisesti lattialle erilaisista elementeistä: liinoista, kivistä, havunoksista, vedestä, helmistä, simpukankuorista ja vaikka höyhenistä. Kuvaa täydennetään sitä mukaa, kun käsiteltävänä oleva kertomus etenee. Usein kuvan osaksi tulee lopulta Kristus-kynttilä.

Toimintamuoto kaikenikäisille

Alun perin lattiakuvamenetelmän on kehittänyt saksalainen Franz Kett. Hän halusi tuoda uuden työmuodon uskonnolliseen kasvatukseen kirkollisissa päiväkodeissa. Menetelmää voi kuitenkin soveltaa eri ikäryhmille. Maikkulan lattiakuvahartauksissa toimii yhtä aikaa sekä aikuisten että lasten ryhmä. Yhteinen teema sovelletaan ikään sopivaksi, ja molemmat ryhmät rakentavat kuvansa omista lähtökohdistaan.

”Lattiakuvahartaudet ovat matalan kynnyksen toimintaa. Kaiken ikäiset ovat tervetulleita mukaan. Perheellisille on kätevää, kun lapsille on samaan aikaan omaa toimintaa. Yksinäinen puolestaan voi nauttia yhteisöllisyyden tunteesta. Meillä on käynyt väkeä eri seurakuntien alueelta. Lähes joka kerta mukana on myös joku uusi”, kertoo pappi Maija Hyvönen.

« Uutislistaukseen