Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Toimintamuodot

Oulun ev.-lut. seurakuntien toiminta

Jumalanpalvelusosiossa esitellään paitsi pääjumalanpalvelus eli messu, myös muut jumalanpalvelukset, joita järjestetään esimerkiksi lapsille tai eri teemojen mukaan.

Lasten toiminta

Lapsille ja varhaisnuorille järjestettävä toiminta ja tapahtumat sisältävät sekä avoimia tilaisuuksia että jatkuvaa kerhotyyppistä toimintaa.

Nuorten toiminta

Nuorten toiminnassa keskeisen sijan saa rippikoulu, mutta paljon tapahtuu myös esimerkiksi musiikin ja vapaaehtoistyön parissa.

Opiskelijoiden ja nuorten aikuisten toiminta

Opiskelijoiden ja nuorten aikuisten toimintaa järjestetään jatkuvina toimintamuotoina ja toisaalta kertoluontoisina yksittäisinä tapahtumina ja kursseina. Myös nuorten aikuisten järjestöt järjestävät omaa toimintaansa. 

Kalenteri

Kalenterista näet milloin ja missä toimintaa ja tilaisuuksia järjestetään.


Tulosta| Sivukartta| In English