Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Pyhän Andreaan kirkko
Oulun laulun kevätkonsertti
Oulun Laulun kevätkonsertti ”Kesäunelmia”, johtajaa Suvi Kostamo
Konserttissa kuullaan mm. Kesäyö, Tuuli hiljaa henkäilee, sekä uudempia lauluja Waldemar Åhlénin Sommarpsalm, Asko Wilénin Keinuva tie ja Mia Makaroffin Laulua elämä soi.
Sekakuoro Oulun Laulu perustettiin vuonna 1921 Nuorten Sekakuoron nimellä Oulun NMKY:n juhlaa varten. Kuoro on esiintynyt ulkomailla Englannissa, Saksassa, Pohjoismaissa ja Unkarissa. Kuoro on osallistunut myös monille laulujuhlille, viimeksi kesällä 2022 Sulasolin laulujuhlille Jyväskylässä.
Viimeaikaisista kuoronjohtajista Kristian Heberg johti kuoroa pisimpään eli 13 vuotta. Hänen aikanaan vakiintuivat jouluiset ja keväiset kahvikonsertit. Oulun Laulu vierailee laitoksissa sekä esiintyy pyynnöstä erilaisissa tilaisuuksissa. Se pitää leirejä ja konsertteja lähipaikkakunnilla.
Nykyinen johtaja, musiikin maisteri Salla Kostamo on johtanut Oulun laulua syksystä 2023 alkaen.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Karjasillan seurakunta
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä