Kaksi hautakiveä 1600-luvulta

Oulun tuomiokirkon länsipäädyn eteisen seinään on upotettu kaksi hautakiveä, jotka ovat säilyneet näihin päiviin 1600-luvulta. Molemmat ovat muodoltaan litteitä nelikulmaisia laakakiviä, jollaisia sijoitettiin ennen hautakammioiden kansilevyiksi. Muistomerkeistä toinen, valkoinen marmorikivi, on löytynyt kirkon lattialta ja toinen, harmaasta kivestä hakattu, on siirretty eteiseen kirkkotarhasta. Kivet muurattiin nykyisille paikoilleen vuosina 1887–88 kirkkotarhan kunnostustöiden yhteydessä.


Johannes Snellmannin väitöskirja Oulun kaupungista vuodelta 1737 kertoo, että Oulun kirkon kuorin lattia oli 1700-luvun alussa "hautamuistomerkkien vaihtelevasti paloittelema ja ikään kuin kiviruutuihin jaettu". Keskimmäisenä komeili Johannes Messeniuksen marmorinen hautakivi, jonka Snellmann kuvailee yksityiskohtaisen tarkasti.

Kirjoituksesta päätellen kirkon eteisen seinään muurattu marmorinen kivi ei ole kuulunut Messeniuksen hautaan, vaan jollekin toiselle varakkaalle henkilölle. Vaikka kirkkoon hautaaminen oli Oulussa yleinen käytäntö 1600- ja 1700-luvulla, sieltä pystyivät lunastamaan viimeisen leposijansa vain ne, joilla oli riittävästi omaisuutta.

Kirkkoon hautaaminen lienee päättynyt vähitellen vuoden 1780 jälkeen, jolloin perustettiin Oulun nykyisen hautausmaan vanhin osa, Ståhleborg, kaupungin silloisen asemakaavan ulkopuolelle.


Marmorisen hautakiven kuva-aiheissa painottuu katoavaisuuden ja kuoleman teema voimakkaammin kuin mihin meidän aikanamme on totuttu. Siihen on hakattu pääkallo ja sääriluut sekä ajan kulumisen vertauskuva tiimalasi, jota reunustavat sanat MEMENTO MORI (Muista kuolemaasi).

Katoavaisuuden symbolien vastapainona hautakivessä on kaksi enkeliaihetta ja keskiosassa hyvin vanha ikuisuuden symboli, häntäänsä nielevän käärmeen muodostama kehä. Kristillisessä ikonografiassa kuvio muistuttaa, että Kristus on voittanut paholaisen ja kuoleman. Kehän sisäpuolelle on hakattu vainajan suvun vaakuna, joka ei ole enää tunnistettavissa. Sen sijaan toisen, harmaasta kivestä hakatun laakakiven teksti kertoo kenen muistoksi se on hankittu: "Här under hvilar Skiepper Joen Torbiörns Son Hising M: J: D: 1647."

Teksti: Kirsi Schali

Lähteet:
Halila, Aimo 1953. Oulun kaupungin historia II 1721–1809. Oulu.
Snellmann, Johannes 1737. Oulun kaupungista. Suom. Walter J. Snellman. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton julkaisuja III. Oulu 1946.
Virkkunen, A. H. 1953. Oulun kaupungin historia I. Kaupungin alkuajoilta isonvihan loppuun. Oulu.