Uutislistaukseen

Lahjoita mulle huominen - Yhteisvastuukeräys 2022 auttaa koronan seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Yhteisvastuukeräys auttaa tänä vuonna koronapandemian seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria Suomessa ja maailmalla. Keräys käynnistyy sunnuntaina 6.2.2022 koko maassa teemalla Lahjoita mulle huominen.

Nuoren kasvot, suun edessä maskin lailla teksti Lahjoita mulle huominen

Oulun seurakunnissa Yhteisvastuukeräys aloitetaan 6.2. kello 10 alkavissa jumalanpalveluksissa ja messuissa, joiden jälkeen osassa kirkoista pidetään Yhteisvastuukeräyksen startti- tai infotilaisuus. Osa messuista on katsottavissa osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi.

Kaikissa Oulun seitsemässä seurakunnassa järjestetään keräyksen aikana erilaisia tapahtumia, tempauksia ja myyjäisiä. Myös lipaskerääjiä voi nähdä kaduilla ja kauppojen edustoilla. 

Korona on jättänyt jäljet lapsiin ja nuoriin

Kampanjateema Lahjoita mulle huominen nostaa esiin nuorten ahdingon ja yksinäisyyden kokemuksen, jota pitkittynyt korona-aika on lisännyt. 

Maailmanlaajuinen pandemia on osunut nuorille herkkään ikävaiheeseen ja koetellut ikäpolvea kovalla kädellä niin Suomessa kuin globaalisti maailmalla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2021 toteuttaman kouluterveyskyselyn tulokset paljastivat suomalaisnuorten mielenterveyden heikentyneen pandemian aikana. 

”Lapset ja nuoret ovat arvokkainta, mitä meillä on. He ovat meidän tulevaisuutemme kaikkialla maailmassa. Me yhdessä voimme pitää huolta, että jokaisen lapsen ja nuoren rinnalla on turvallisia aikuisia”, vetoaa vuoden 2022 Yhteisvastuu-piispa, Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen

Moottoripajatoimintaa nuorille

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 40 prosenttia käytetään nuorten hyväksi Suomessa tehtävään työhön. Suomeen jäävästä osuudesta puolet saa Lasten ja nuorten keskus, jossa kehitetään jalkautuvia palveluja tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia. Puolet kotimaahan käytettävästä tuotosta jää käytettäväksi paikallisseurakuntiin. 60 prosentilla avustetaan kehittyvien maiden katastrofialueiden asukkaita Kirkon Ulkomaanavun työn kautta.

Oulun seurakunnissa paikallinen 20 prosentin tuotto-osuus käytetään lasten ja nuorten hyväksi erilaisin tavoin. Esimerkiksi Haukiputaan seurakunnassa on tavoitteena järjestää nuorille suunnattua moottoripajatoimintaa. 

”Saamme keräyksestä toivottavasti hyvän alkupääoman pajatoiminnan perustamiseen. Lisäksi toivomme mukaan yhteistyökumppaneita, kuten yrityksiä, hanketta toteuttamaan”, kertoo Haukiputaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Katri Haapakorva.

Haapakorva iloitsee siitä, että Haukiputaalla on totuttu tekemään asioita yhdessä. Hän haastaakin kaikki mukaan Yhteisvastuukeräykseen, jotta unelma moottoripajasta toteutuu. 

Verkko-osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/yhteisvastuu löytyvät tiedot, miten Yhteisvastuukeräykseen voi lahjoittaa ja miten lahjoituksesta voi osuuden kohdentaa omalle seurakunnalle Oulussa.

Mon Jan 31 15:10:05 EET 2022