Uutislistaukseen

Liiketalouden opiskelija Ella Hannula Liiketalouden opiskelija Ella Hannula on työskennellyt yli vuoden Dom Second Handissa. Työnkuvaan on kuulunut monipuolisesti erilaisia kaupallisen alan tehtäviä. Kuva: Mervi Päivärinta.

Dom Second Hand auttaa nuoria työllistymään

20.1.2022 08.32

Työllistävä toiminta sai viime vuoden lopulla valtakunnallisen tunnustuksen, kun kirkkohallitus myönsi DOMille 23 000 euron diakonisen kokeiluavustuksen.

Dom Second Hand on Oulun ev.lut. seurakuntien hyväntekeväisyysputiikki, joka myy laadukkaita käytettyjä tuotteita naisille ja miehille. DOMin kivijalkaputiikki sijaitsee Vanhan pappilan vintillä (Asemakatu 6) ja verkkkokauppa osoitteessa domsecondhand.fi.

Toiminnanjohtaja Mari Tuokkola kertoo, että DOMissa toteutetaan monenlaisia hyvän tekemisen muotoja. 

”DOM on vuosien varrella antanut noin 260 000 euroa hyväntekeväisyyteen. Perustoimintojen lisäksi tuottoja käytetään uusiin projekteihin, joita myös asiakkaat voivat ehdottaa.”

DOMin perustoiminnoista Tuokkola mainitsee muun muassa juhlavaatteiden ja hääpukujen lainausmahdollisuuden, vaatteiden lahjoittamisen sekä kierrätettävän äitiyspakkauksen.

Yksi DOMin tärkeimmistä tehtävistä on nuorten aikuisten työllistymisen tukeminen. 

Työllistävä toiminta sai viime vuoden lopulla valtakunnallisen tunnustuksen, kun kirkkohallitus myönsi DOMille 23 000 euron diakonisen kokeiluavustuksen. Avustus myönnettiin toiminnalle, joka luo uudenlaisia malleja ja jota voitaisiin levittää laajemmallekin Suomessa.

Kokeiluavustuksen turvin DOM pystyy palkkaamaan muiden työntekijöiden avuksi yhden nuoren aikuisen pyörittämään liiketoimintaa. Samalla pystytään laajentamaan nuorten aikuisten työllistämistoimintaa paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteena on työ- ja opiskelupaikkojen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten tukeminen.

”DOMiin voi hakea muun muassa työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan. Meillä on myös harjoittelijoita eri oppilaitoksista ja kotoutuksessa olevia maahanmuuttajia. Lisäksi meillä voi tehdä näyttötutkintoon kuuluvia opintokokonaisuuksia”, Tuokkola kuvailee.

”Pystymme tarjoamaan nuorelle aikuiselle työpaikan, jossa voi pikkuhiljaa mennä kohti omia epämukavuusalueita ja samalla kasvaa, oppia uusia asioita ja lopulta huomata oma huima kehitys.” 

Lisätietoa Dom Second Handin toiminnasta

Dom Second Hand verkkokauppa