Uutislistaukseen

Seimiperinne elää Oulun seurakunnissa

Oulun seurakunnissa on jälleen perinteiseen tapaan esillä erilaisia seimiasetelmia.

Oulunsalon kirkon ulkoseimi

Oulunsalon kirkon ulkoseimi. Kuva: Petri Satomaa.


Katolisista maista tuttu seimiperinne elää vahvasti oululaisessa joulunvietossa. Seimiasetelmia on ollut Oulun kirkoissa, kappeleissa ja seurakuntakeskuksissa jo 1980-luvulta saakka.

Seimet ovat esillä pääsääntöisesti ensimmäisestä adventtisunnuntaista loppiaiseen. Osa seimistä rakentuu pikkuhiljaa adventin aikana niin, että ne ovat täysin valmiita jouluaattona. 

Lisäksi seimiä voi nähdä vaikkapa iltalenkillä, sillä seimiä on rakennettu myös ikkunoihin siten, että niitä voi katsella ulkoa. 

Oulunsalon kirkossa on esillä seimet sekä ulkona että kirkon sisällä. 

”Seimiasetelmalla on perinne myös Oulunsalon kirkossa. Se on kuulunut olennaisena osana adventin ja jouluajan kirkkotilaisuuksiin. Monissa hartauksissa ja varsinkin jouluaaton ja -aamun tilaisuuksissa viitataan kirkossa olevaan seimeen”, kertoo Oulunsalon seurakunnan kirkkoherra Petri Satomaa.

Oulunsalon kirkon sisällä oleva keraaminen seimi on vanhempaa perua, mutta ulkoseimi valmistui vasta muutama vuosi sitten. Seimessä on täysikokoiset henkilöhahmot.

”Ulkoseimi on nähtävänä jouluajan kirkkotilaisuuksiin tuleville. Se on koettu tärkeäksi paikaksi pysähtyä hetkeksi joulun tärkeimmän sanoman äärelle”, Satomaa kertoo.

Kirkoissa, kappeleissa ja ikkunoissa olevien seimien lisäksi Oulussa voi tutustua muun muassa piispantalon sisäpihan seimeen (Hallituskatu 3), joka on esillä loppiaiseen saakka päivittäin kello 10.30-19.30.

Tietoa Oulun seurakuntien seimistä löytyy joulusivuilta.
 

Tue Nov 30 08:42:35 EET 2021